1985 syntyneen naisen mietteitä, jonka ei välttämättä pitänyt edes tehdä lapsia. Sitten tuli kaksi keskenmenoa ja diagnoosi. Tervetuloa blogiini seuraamaan meidän matkaamme äidiksi ja isäksi.
Kuka jaksaa odottaa kaksi viikkoa siirrosta? En minä ainakaan. Sen takia tein ensimmäisen testin viikko siirrosta. Ostin RFSU:n herkän testin, joka mittaa jopa 6 päivää ennen oletettuja kuukautisia. Piti tehdä aamulla, mutta en malttanut sinnekään odottaa, joten tiristin pari tippaa iltapäivällä töiden jälkeen testiin. Ja yllätyksekseni siihen ilmestyi kaksi viivaa melkein heti. Toinen viiva oli haaleahko, mutta hei, iltapissatiristys. En odottanut saavani viivoja ollenkaan. Ensimmäinen reaktio oli spontaani huudahdus ”jes jes jes kiitos kiitos KIITOS!” Puristin testiä kädessä vaikka kuinka kauan ja katselin niitä vähän väliä. Siinä ne nyt on. Viivat. Odotetut viivat.
Eihän se testailu siihen jää, ehei. Kun kaapissa oli valmiina kaksi testiä aikoja sitten ostettuna, ja kaksi testiä saatu ovulaatiotestipaketin mukana, niin pitäähän niihin joka aamu pissailla. Ja seurata vahvistuuko viiva. Tänään tuli kunnon vahva viiva, ja uskalsin kertoa tuloksesta muillekin läheisille, jotka tietävät meidän ICSI-matkasta. Viiva tärähti testiin heti.
Ennen plussaa mahassa nipisteli säännöllisesti, tuntui nippaisuja ja hipaisuja. Mietin kokoajan, että voiko olla. Kun ei ole muita oireita!
Mies kyllä muistutti, että olen ollut välillä älyttömän huonohermoinen. 😀 Jaa. Tunnistin tämän kyllä, kun mietin jälkikäteen. Suutuin äidillekin siitä, ettei hän heti kuullut mitä minä hänelle sanoin. Närästys tuli kaveriksi, närästys minulla on kerran vuodessa jos olen syönyt jotain huonosti. Nyt oli 3-4 iltaa putkeen. Öisin heräsin vessaan. Yleensä en herää, ellen ole juonut hurjaa määrää vettä illalla.
Katsoin Tappajahain ja yhtäkkiä liikutuin ihan älyttömästi siitä, ”miten vuonna -75 ne on saaneet niin hienot tehosteet, ja tässäkin kohtaa tällä tytöllä oli turvavaljaat ja voi että miten upeasti suunniteltu kohtaus ja rakennettu robottihai ja..” Tässä kohtaa ajattelin itse ensimmäisen kerran, että okei, olen raskaana: itken liikutuksesta katsoessani Tappajahaita.
Ennen plussaa vedin kyllä paniikkeja milloin mistäkin. Olin välillä ihan varma, että olen raskaana ja sekunnin päästä satavarma, ettei tämä onnistunut. Oireet oli vääriä ja toisaalta oireettomuus oli muka selkeä. Tissitkään ei ole kipeät! Kysyin IVF-hoitajilta omahoitopolulta, että ilmoitanko tuon testin tuloksen jo, vai ilmoitanko vasta 18.11., jolloin olivat pyytäneet. Sieltä hoitaja vastasi ”ilmoita vasta 18.11., jolloin saadaan varmasti oikea tulos”. Oikea tulos? Oikea tulos?! MITEN NIIN OIKEA TULOS!? Aloin panikoida, että nyt se ei ole sitten mikään varma plussa, ennen kuin muka vaaranpaikka on ohi, eli menkat pitää olla kunnolla myöhässä. Kyllä oli muuten ilta pilalla tuon viestin jälkeen 😀
Nyt vahvan plussan jälkeen alkaa seuraavat piinaviikot; toivotaan lisää suotuisia tuulia. Olo on hyvä ja rauhallinen, vaikka huomasin, että pienestäkin vääränlaisesta kommentista saa kyllä itselleen pahan mielen. Olo on silti kaiken kauhun päällä äärettömän onnellinen ja kiitollinen. Varsinkin sen varhaistestin viivojen jälkeen pelko oli kova, mutta ystäväni sanoi silloin ”pitää voida iloita, vaikka se on pelottavaa”. ♥
Alkionsiirrosta on nyt muutama päivä. Vielä pitäisi malttaa reilu viikko ennen testaamista. Lugesteron, eli keltarauhashormoni alakautta on sotkevaa ja 12 tunnin välein tuuttaan uuden. Ei tarvitse onneksi käyttää kuin 12 päivää, ja aloitin ennen alkionsiirtoa.
Alkionsiirto oli epämiellyttävää, mutta olen hengissä. Ankannokkaspatulalla avattiin kohdunkaula, joka oli lääkärin mukaan tavallista pienempi vielä. Ei ihme, että vihlasi! Siirrossa siis työnnetään kohdunkaulan aukosta kohtuun asti katetri, jonka kautta alkio laitetaan. Sen jälkeen biologi tarkistaa, että ruutta on tyhjä ja alkio varmasti kyydissä. Sitä kun ei ihmissilmin näe.
Suuret kiitokset jälleen Tilkan Viuhkan henkilökunnalle, jotka ottavat potilaat yksilöinä, kuuntelevat pelot ja jännitykset. Joka käynnistä jää kyllä hyvä mieli ja kerroinkin heille nämä kiitokset suoraan.
Siirron jälkeen seuraavana päivänä alkoi pieni alavatsan nipistely. En tosin tiedä johtuuko se sörkkimisestä, Lugesteronista vai siitä, että alkio myllää siellä itselleen sopivaa kiinnityspaikkaa. Ääähhhh miksei testiä voi tehdä yhtään aikaisemmin! 😀
Päätä on särkenyt kolmatta päivää, mutta sekin voi johtua Lugesteronista.
Biologi soittikin aikaisemmin. Oli kyllä sanottu, että näin saattaa käydä, mutta en odottanut vastausta vielä 24.9. klo 8.30, kun arvioitu soitto oli 5.10. Ja kenellä oli älä häiritse -tila puhelimessa päällä totuttuun tapaan? Takaisin ei voinut soittaa, joten odotin koko päivän uutta soittoa hermostuneena.
Kun seuraavana päivänä ei vielä 10 aikaan ollut tullut toista soittoa, soitin hätäpäissäni IVF-hoitajalle ja jätin soittopyynnön. ”Epäilen, että alkiodiagnostiikan tuloksia koittivat soittaa”, sanoin oikein kaikella toivolla. Kaverini oli aiemmin nauranut, että mistä vetoa, että kaiken odottelun jälkeen olisivat soittaneet jotain laskuasiaa tai muuta jonninjoutavaa 😀
Perjantaina töissä just ennen virka-ajan päättymistä pomppasin ulos vastaamaan puheluun, jonka toisessa päässä iloisesti itsensä esitellyt biologi kertoi, että olin arvannut ihan oikein. ”Alkiodiagnostiikan tuloksiahan tässä lähdin soittelemaan ja kuule hyviä uutisia luvassa!”
Pakkaseen jäi seitsemästä alkiosta neljä tervettä. Kahdella oli isänsä translokaatio, mutta epätasapainoisena, ja yhdellä oli ”useampi poikkeavuus”. Ymmärsin tai arvelin, että tämä saattoi siis liittyä ihan luonnonoikkuun tai ikääni (34v), eikä miehen translokaatioon, mutta pikaisessa puhelussa en saanut tilaisuutta kysellä tarkemmin. Sain ohjeet jatkoon, eli nyt odotellaan kuukautisia alkavaksi, jolloin ilmoittaudun siirtoon digihoitopolulle. Kuukautisten päätyttyä alan tikuttamaan ovulaatiota ja ilmoitan senkin digihoitopolun kautta. Ovulaation bongaamisen jälkeen kuuden päivän päästä on siirto, koska alkio on kuuden päivän ikäinen. Onneksi kuukautisiin on noin viikko eikä sen pidempää! On tämä yhtä kuukautisten odottelua tai pelkoa. Milloin niitä toivoo ja milloin niitä kuollakseen haluaa välttää.
Olen ihan äärimmäisen kiitollinen omalle keholleni, että se toimii näin hyvin. Kuukautiset ovat suht säännölliset, ovulaatio toimii, limakalvot kohdussa ovat hyvät jokaisessa ultrauksessa. Jokainen etappi on mennyt niin hyvin. Olen toiveikas siihen, että riitti yksi hoitokerta, koska siirrettävääkin jäi enemmän kuin 1. Hyvällä säkällä meille jää pakkaseen toista lasta varten alkio.
Hyvin me translokaatiovaimot vedetään, kuten lukijani viime postaukseen kommentoi!
Koko perjantaipäivää kuvastaa sana piina. Ja sen jälkeen kolmen päivän migreenikohtaus. Joita ei ole tullut vuosiin, mutta nyt tuli. Sen verran paljon stressasin ja jännitin soittoa biologilta. Yleensäkin odotus ja jännitys laukeaa päänsärkyyn, mutta ei sentään monipäiväiseen.
Ennen töihinlähtöä kysyin mieheltä, että montako alkiota? ”No kyllähän noita seitsemän on”.
Töissä oli Suomihittien soittolista ja ensimmäisiä biisejä oli Dannyn Seitsemän kertaa seitsemän.
Kello 15:59 vastasin puheluun, joka kerrottiin tulevan lisääntymislääketieteen yksiköstä. Soittaja aloitti piinallisen kertomuksen aloittaen munasolujen määrästä (jotka tiesin jo), kypsien määrästä (jotka tiesin jo), hedelmöittyneiden määrästä (jotka tiesin jo). Olin jo ihan tuskissani, että kerro nyt ne alkiot! Päästä minut piinasta!
”Niistä kahdeksasta blastokystivaiheeseen kehittyi seitsemän”. Valkoista kohinaa. Olihan se blastokystivaihe se 5.-6. päivän alkio? Siis se hyvä ja oikea alkio? Vai joku välimalli vielä ja kohta tulee se lopullinen tuomio, että valitettavasti alkioksi ei kehittynyt yksikään. Että miten? ”Niin seitsemän on nyt pakkasessa ja kaikista on lähetetty näyte Englantiin”.
Seitsemän. Seitsemän? SEITSEMÄN!
Hyvä arvaus, aviomies. Biologi kertoi, että meillä on keskimääräistä paremmin mennyt kaikki ja kaikki alkiot ovat näyttäneet todella hyviltä. Aloin itkeä. Nauroin hänelle, että älä välitä nyyhkytyksistä, nyt vaan helpottaa niin hitosti. Biologi sanoi, että hänellä on tosi hyvä mieli näistä otettujen näytteiden lähettämisestä tutkimuksiin. Toki sain kuulla vielä ne perinteiset, että välttämättä siirtokelpoisia ei ole ollenkaan. Mutta nyt kuitenkin helpottaa jo. Kaksi pahaa etappia takana ja molemmat menneet näin hyvin. Ehkä uskallan kohta jo viedä apteekkiin takaisin ylimääräiseksi jääneen Gonal-F-kynän. Ei ihan vielä, sen verran taikauskoa pitää olla.
Seitsemän. Kiitos manaamisesta aviomies ja kiitos Dannylle.
Ja hyviä uutisia sekä punktiosta että tuloksesta 🙂
Tässä on oma kokemukseni munasolupunktiosta Tilkan Viuhkassa ja voin luvata, ettei sitä tarvitse pelätä.
Olen jännittäjä. Jännitän ihan oikeasti kaikkea, eikä sillä ole mitään tekemistä varsinaisen pelon kanssa. Se on vain ominaisuus joka minussa on 😀 Munasolujen keräystä jännitin ja pelkäsin jo heti, kuukausia sitten, kun kuulin millainen toimenpide se on. Siitä on liikaa tietoa käyttäjiltä (”hirvein ikinä, voi sitä kipua, voi sitä pelkoa ja kidutusta” tai ”ei tuntunut missään”) mutta missään ei selosteta kunnolla, että mitä siinä käydään läpi ja miten. Itsehän olin siis kuolla ajatukseen, että emättimen seinät puudutetaan. Luulin, että emätin avataan ankannokalla ja sitä tökitään hammaslääkärin tapaan ruiskeilla useaan kohtaan. Tämä tuntui minusta pelottavalta, kipeältä, ahdistavalta. Ankannokka sattuu minuun tosi paljon enkä oikein pitänyt ajatusta hyvänä, että lettu levitetään kidutusta varten, näin vulgaaristi ilmaistuna 😀 Noh, nyt lupaan kertoa teille step by step mitä punktiossa tapahtuu.
Koska olen jännittäjä, niin olin ihan varma, että tarvitsen kourallisen Diapamia heti tullessa. Olin ihan varma, etten nuku edellisenä yönä ja että itken jo heti aamulla. Väärin. Nukuin edellisen yön kuin vauva (silleen siis sikeästi ja lempeästi, ei silleen että herään itkien tunnin välein), ja aamulla nousin ylös levollisena, keitin pienen kupin kahvia ja laittauduin vähän. Olin saanut luvan juoda pienen lasillisen vettä tai teetä tai kahvia ilman maitoja ja muita lisukkeita. Join noin desin kahvia.
Olin pukeutunut rentoihin housuihin ja lämpimään villapaitaan, joka oli löysä kaulasta, että minuun saisi elektrodit helposti. Mietin milloinko jännitys ja paniikki oikein alkaa, mutta ilmeisesti olin käyttänyt koko jännitysämpärin edellisellä viikolla täysin tyhjiin.
Tilkan Viuhkassa (joka kuulostaa sananmuunnokselta, mutta ei ole) ilmoittauduin alhaalla vähän aikaisemmin kuin mitä oli pyydetty. Minut pyydettiin tulemaan viimeistään 9.30, mutta olimme miehen kanssa jo 9.10 paikalla. Mentiin yläkertaan odotustilaan, johon kone meidät käski, ja siellä hoitaja tuli antamaan ohjeita. Mies lähti toimittamaan siemennesteet ja minä menin odotushuoneeseen. Siellä oli 8 verhoilla erotettua tilaa ja tänään meitä oli huimat 8. Minä olin kuudes. Mies ei saanut tulla odotushuoneeseen koronaohjeistuksen vuoksi, mutta sai tulla toimenpidehuoneeseen. Hänen piti poistua sairaala-alueelta odottelun ajaksi kokonaan.
Sain oman tilani, jossa oli nahkatuoli, jonka sai makuuasentoon, tyyny ja peitto sekä yöpöytä ja lukittava laatikko. Oloni oli hyvä ja rauhallinen. Hoitajat ja lääkärit olivat aivan ihania. He kävivät esittäytymässä, kertoivat kokoajan mitä kohta tapahtuisi, ja kyselivät vointia ja mielentilaa ennen ja jälkeen. Minulta kysyttiin haluanko Diapamia. Yllätyksekseni kieltäydyin; vointini oli ihan hyvä. Hoitaja sanoi, että voin muuttaa mieleni milloin vain, jos tuntuukin siltä, että jännitys nousee tai muuten pää leviää. Sitten minulta mitattiin verenpaine ja kohta tultiin laittamaan kanyyli. Kanyyli ei sattunut yhtään, kun vähän puraisin toisen käden kämmenselkää samalla 😀 Tämä on oma kikkani siirtää kipua ikävästä pistosta hahah. Toimii! Sain esilääkitykseksi 800 mg Buranaa, koska minulla ei viikon sisään alkionsiirtoa ole, kuten ilman alkiodiagnostiikkaa olisi.
Sen jälkeen odottelin suolaliuoksen valumista, laittelin Whatsappeja kavereille ja miehelle, hengailin, lueskelin uutisia ja olin vain.
Kun minua edellinen meni keräykseen, hoitaja tuli, että ilmoita miehelle, että tulee paikalle. Meillä oli majoitus kaverin asunnolla alle 10 minuutin kävelymatkan päässä. Laitoin miehelle viestin, että saa tulla, ja hän lähti eväiden kanssa tulemaan. Siinä kohtaa jännitys nousi hieman. Vähän kuin nostaen päätään, että hei, kohta tapahtuu!
Minut käskettiin pissalle ja sen jälkeen odottelemaan toimenpidehuoneen eteen. Mies haettiin aulasta toisesta ovesta sisään. Hän sai käsidesiä ja kasvomaskin. Riisuin housut penkille ja sipsuttelin hämärässä huoneessa gynetuoliin. Silloin alkoi vähän hengitys kiihtyä ja tuli olo, että nyt se tapahtuu ihan just, apua. Hoitaja huomasi tämän ja sanoi, että nyt alkoi vissiin jännittää, koska on niin selkeästi sairaalamainen huone. Tässäkin huoneessa oli aivan ihana henkilökunta, kaikki olivat rauhallisia ja kertoivat kokoajan mitä tapahtuu. En yhtään tuntenut oloani liukuhihnatuotteeksi, vaikka meitä tosiaan meni huoneeseen naisia kuin liukuhihnalta. Tämäkin muuten kertoo toimenpiteen helppoudesta, koska mitään vaativaa ja vaarallista ei tehtäisi liukuhihnatyönä. Ja ”Suomessa ei kiduteta”, sanoi toimenpiteen läpikäynyt ystäväni ”jos se olisi niin kivuliasta, että se olisi kidutusta, siihen nukutettaisiin”.
Hyppäsin lavetille, nostin jalat jalkatuille. Olin etukäteen pelännyt niitäkin, kun näin kaikissa videoissa, että jalat SIDOTTIIN kiinni. No, ei se tuntunutkaan niin pelottavalta tai vankimaiselta. Hoitaja sanoi, että laittaa jalat kiinni, etten ala liikkumaan jos jalat tärisevät. Jalat ei siis todellakaan sidottu mitenkään tiukasti ja unohdin nuo remmitkin tosi nopeasti. Kerroin suoraan omat pelkoni ja tuntemukseni ja sain heti niihin kommentin. Kysyin esimerkiksi, että käytetäänkö ankannokkaa? Lääkäri kielsi ja sanoi, että vain ultra-anturia käytetään. Kerroin, että olin pelännyt puudutusta ja ankannokalla levittämistä, mutta nyt sain tietää, että puudutuspiikki on myös tässä ultra-anturissa.
Minuun laitettiin rintaan ja kylkeen elektrodit, sormeen hengitystä mittaava ja käsivarteen verenpainemittari. Koko homman ikävin vaihe oli anturin laitto. Siihen ei voinut laittaa liukastetta, joten sen sisäänlaitto teki vähän ilkeää. Lääkärit ja hoitajat pyysivät kokoajan anteeksi ja lääkäri yritti laittaa anturia hitaasti ja rauhallisesti. Kun anturi oli kokonaan sisällä, hävisi kipeä ja kiristävä tunnekin. Sain kanyylin kautta kipulääkettä, joka humahti päähän hauskasti. Säikähdin ensin, sanoin että hei, minua alkoi yhtäkkiä pyörryttää. Hoitaja sanoi, että juu, sait juuri humautuksen kipulääkettä.
Olin myös vähän hädissäni, että missä vaiheessa pitää valmistaa itseään millekin toimenpiteelle, joten kysyin, että mitä nyt ensin tapahtuu? Lääkäri sanoi, että hän kertoo kokoajan mitä tekee. Tämä helpotti, koska minä haluan tietää aina mitä tapahtuu milloinkin. Lääkäri sanoi, että nyt tulee vasemmalle puudutuspiikki. Tunsin ihan pienen nipistyksen, jota ei voi edes villeimmissä kuvitelmissaan sanoa kivuksi. Sitten lääkäri sanoi, että nyt mennään neulalla läpi. En tuntenut mitään. Ehkä pienen pienen tuntemuksen, että jotain tapahtui. Sitten alkoi samalla sekunnilla keräys. Kysyin hämmentyneenä, että joko nyt? Lääkäri sanoi, että nyt tässä kuule jo keräillään. En tuntenut mitään. Ihan kuin joku vain pitäisi ultrausanturia sisälläni ja that’s it.
Iloinen plinkutus laitteesta kertoi aina, kun yksi follikkeli oli tyhjä. Hirveää vauhtia kuului plimplom toisensa perään. Kun lääkäri oli valmis, hän huomasi anturia siirtäessään, että lisää oli ja jatkoi. Välillä tunsin kuukautiskipumaista kipua, kun neulalla mentiin eri kohtaan, mutta jos sanoin au au, sain heti lääkettä lisää. Minua kuunneltiin kokoajan. Mies silitti toista olkapäätä ja hoitaja toista. Välillä höpöteltiin jotain ihan muuta, naureskeltiin. Tunnelma oli rento. Vasemmalta imettiin 16 follikkelia.
Sitten siirryttiin oikealle ja sama homma; ensin puudutuspiikki (ei tuntunut oikein missään) ja sitten neulalla sisään. Välillä teki enemmän kipeää, mutta kaikki oli kestettävissä. Kipu säteili pepussa, alavatsassa, reisissä ja oli siis täysin verrattavissa kuukautiskipuihin. Kestät kyllä ne. Tunne oli epämiellyttävä ja inhottava, mutta ei kivulias. Munasolupunktiossa et tule tuntemaan terävää kipua, et neuloja, et pistoksia. Ainoastaan menkkamaista juilimista, johon saat heti lisää kipulääkettä, kun inahdat. Jos luet tätä blogia siksi, että olet sinne menossa, niin älä pelkää etukäteen! Olet kyllä tottunut noihin tuntemuksiin todennäköisesti joka kuukausi, joten se ei ole edes mitään uutta sinulle.
Oikealta imettiin 7 follikkelia, eli yhteensä tyhjennettiin 23. Hyvä saalis! Toimenpiteen jälkeen minua pyydettiin hetki makaamaan ja tunnustelemaan oloani. Sain nousta hitaasti ylös ja päässä pyöri kipulääke. Minulle tuotiin housut ja kengät ja sain pukeutua siinä tuolilla. Selitin hoitajille, että minulla on Harry Potter Rohkelikko-sukat, jotka puen päälleni aina, kun tarvitsen rohkeutta 😀 Hoitajia nauratti ja sanoivat, että olenkin nyt kyllä osoittanut suurta rohkeutta.
Miehen kanssa tehtiin fist bumpit ja mies joutui taas häipymään sairaalasta siksi aikaa, kun minä menin tarkkailtavaksi odotushuoneeseen. Kävelin vähän haparoiden, mutta selkeästi kipulääke hävisi kokoajan aika nopeasti pois kehosta. Pääsin omaan koppiini ja kävin lepäämään tuolille. Sain juoda vettä heti ja suu olikin aika kuiva. Tunsin oloni hyväksi ja pirteäksi, laittelin heti viestejä äidille ja kavereille. Lueskelin taas nettiä ja olo oli mainio. Minulta käytiin mittaamassa verenpaine ja happisaturaatio, kyseltiin vointia. Minun piti arvioida tämänhetkinen kipu 0-10. Sanoin nolla, koska en tuntenut mitään juilimisia. Vähän väliä joku kävi kysymässä, että voinko hyvin. Sain kutsunapin, että jos kipu alkaa yhtään, saan heti kipulääkettä suoneen. Puolen tunnin kuluttua alkoi ihan pieni nipistely alavatsassa, mutta ei sitä kivuksi voinut sanoa. Sain syödä eväät (olin ostanut edellisenä iltana banaania ja myslijugurttia) ja minulta kysyttiin heti, että tuliko syömisestä huono olo. Ei tullut. Sain lisää vettä ja mehua.
Hetken päästä hoitaja tuli biologin tulosten kanssa käymään. 18 munasolua oli löydetty! Erinomainen tulos, huippua! Olin niin iloinen ja helpottunut! EDIT: Tämän kirjoittamisen jälkeen tulikin digihoitopolulle tulokset. Munasoluista kypsiä oli 12 ja normaalisti hedelmöittymään lähti 8. Hui, mikä kato! En oikein nyt ota selvää onko tulos hyvä vai huono. Kai se voisi olla huonompikin. Nyt vaan jännätään montako kehittyy alkioksi asti ja montako tulee terveenä testistä takaisin.
Myöhemmin kysyttiin, että olenko käynyt koittamassa pissaamista. Jos pissa tulisi ja oloni olisi edelleen hyvä ja pirteä, saan lähteä. Kävin vessassa, minulta poistettiin kanyyli kädestä sen jälkeen sain lähteä. Miehen piti tulla ylös asti hakemaan, se oli heidän vaatimus, että en saa mennä yksin hissillä alas. Lähdettiin kaverin kämpille, jossa makoilin sohvalla, katseltiin telkkaria, keitin jossain kohtaa kahvia ja myöhemmin tilattiin pizzat ja syötiin.
Sitten lähdettiin ajamaan kotiin omalle paikkakunnallemme. Automatka sujui hyvin. Noin puolessa välissä matkaa alkoi alavatsaa kiristää istuminen sen verran inhottavasti, että otin Panadolin. Kotona illalla otin vielä Buranaa ja yö meni oikein hyvin. Tänään aamulla olo oli kuin olisin tehnyt kauheasti vatsalihasliikkeitä ja olisi vähän treenikipua. Otin Buranaa aamupalan kanssa ja olo muuttui hyväksi.
Todella hyvä mieli jäi operaatiosta, henkilökunnasta ja tuloksesta. Jos joudun tuohon uudestaan, niin ei haittaa, sen verran helppo homma oli. Olo on, että koska olin niin reipas, niin tämän jälkeen pystyn mihin vain!
Munasoluja on sen verran, että olo on aika tukala. Ensin ei oikein mitään oireita, yhtäkkiä rinnat on niin kipeät, etten voi pitää liivejä. Alavatsa on pinkeä ja viime yönä nukuin pätkissä muutaman tunnin. Heräsin aina, kun vaihdoin asentoa, koska alavatsassa oli niin epämiellyttävä tunne. Varsinaista kipua ei ole, pelkkää epämiellyttävää painetta ja pientä nippailua. En voi kuvitellakaan, että urheilisin tai tekisin mitään raskasta nostelua. Tässähän ihan jo odottaa sitä pelottavaa punktiota, eli munasolujen keräystä.
HUS:sta soiteltiin viimeisen ultrapäivän iltapäivänä ja kerrottiin suunnitelma. Punktiopäivä on nyt perjantai, sitä ennen torstai on lääkkeetön päivä, tiistaina pistin viimeisen Gonal-F:n ja keskiviikkona aamulla ja illalla viimeiset Synarelat. Irrotuspiikki Ovitrelle pistetään keskiviikkoiltana tasan kello 22.
Perjantai ahdistaa, pelottaa, jännittää, karmii. Ystäväni lohdutti, ettei Suomessa ketään kiduteta. Kaikki kipu, mitä toimenpiteissä tulee, on kestettävissä. Muuten toimenpiteeseen nukutettaisiin. Hän ei ollut tuntenut kuin piikin menevän emättimen seinästä, mutta ei missään nimessä kipuna. Ja hänellä on kuitenkin endometrioosi ja keräys piti tehdä yhden kystan läpi. Näillä eväillä lähden hyvillä mielin keräykseen, mutta tiedän torstain ja perjantain välisen yön olevan uneton.
Kuva: Terveyskylä
Jos siis mietitte miten keräys tapahtuu, niin ultralaitteella ja pitkällä, ontolla piikillä emättimen seinän läpi imetään follikkelit tyhjiksi munasoluista. Jos kipu, mistä keskustelupalstoilla pelotellaan, on sitä alavatsan juilintaa ja menkkamaista kipua, kestän sen. Piikkimäisiä kipuja pelkään, eli seinämien puudutuskin jo hirvittää minua. Jotenkin sitä vaistomaisesti pyrkii pitämään terävät esineet ja piikit tuolta päästä pois 😀
”Ohhoh onpas hieno mehukas limakalvo!” alkoi pistoshoitojen ensimmäinen kontrolliultrakäynti. Nauratti, ja niin nauratti lääkäriäkin innostunut reaktionsa. Lääkäri selitti, että vaikka vielä ei olla alkionsiirtovaiheessa lähelläkään, mutta jos tältä näyttää limakalvo silloin, niin hyvin menee. Kuulemma kuin oppikirjasta. ”Tänne on alkion kuule hyvä sujahtaa turvaan, kuin pehmeään, turvalliseen vaahtopesään ja kiinnittyä sinne”. Alkoi itkettää ja naurattaa samaan aikaan. Sisuskalut siis kunnossa, hyvältä näyttää. Follikkeleja löydettiin vajaa 20, Gonal-F:ää jatketaan suurentaen annosta 300:n.
Olipa lohdullista ja toivoa antavaa kuulla hyviä uutisia. Minussa ei ole mitään vikaa ja tämä nostaa onnistumisprosenttia entisestään.
Pistäminen on edelleen sujunut hyvin. Joskus saattaa vähän nipistää, mutta vähemmän kuin itikan pisto. Lääkkeen annostuksen nousun vuoksi pitää hakea apteekista vielä yksi kynä lisää. Oireita ei hirveästi ole, ehkä vähän turvottaa vatsaa. Alavatsaa painaa vähän ja pientä nipistelyä tuntuu välillä.
Seuraava ultra on tulevalla viikolla ja silloin katsellaan keräysajankohta. En tiedä miten saan nukuttua edellisen yön ennen keräystä, kun olen muutenkin jännittäjätyyppi.
Pistoshoito alkoi! Määrä oli 200 yksikköä ja pistetään kerran illalla, sain Gonal-F:ää. Pistäminen oli maailman helpointa, neula on ohut kuin akupunktioneula eikä tuntunut yhtään. Kädet tärisi jännityksestä ekalla pistoksella ja mies tsemppasi ja neuvoi vieressä. Sitten tuntuikin hölmöltä katsoa ihon sisään menevää neulaa, josta en tuntenut edes hipaisua. Helppoa hommaa siis!
Aloitettiin pistospäivä lääkärikäynnillä, jossa ultrattiin sisuskalut. Lääkärin ilahtunut toteamus ”no täällähän näyttää just siltä kuin on toivottavaakin!” oli kyllä iloa, toivoa ja onnellisuutta tuova lausahdus. Munasarjat Synarelan avulla olivat lepotilassa, ei johtofollikkeleja ole siis lähtenyt ominpäin ja kohdun limakalvo ohut. Pistoshoidon aloittamiselle ei siis ole mitään esteitä.
Vuoto alkoi vähän myöhässä, kiertoni on 27-28 päivää ja vuoto alkoi kp32. Muuten kesti vain 3 päivää vuotoa ja neljäs päivä pientä tuhrua, kuten oikeissakin menkoissa, eikä mitään ihmeellistä ilmennyt. En myöskään tuntenut kuin rintojen arkuutta Synarelan aikana ja vähän yksittäisiä näppyjä naamaan, joita minulla normaalisti ei ole melkein koskaan. Nyt pistosten aloitettua Synarelan annostus laski. Täällä sanottiin, että puoleen (1×1), mutta tiedoissani luki (2×1), joka tarkoittaisi kaksi suihkausta aamulla ja yksi illalla. En huomannut varmistaa asiaa, joten laitoin viestin Terveyskylän kautta HUS:n. En saanut perjantaina vastausta, joten vedän tuon 1×1 nyt viikonlopun yli. EDIT: Kyseessä oli merkintä, että aamulla otetaan vielä normaalisti kaksi suihkausta ja määrä pienenee ilta-annoksessa vasta, jonka jälkeen annos on 1×1.
Nyt toivon, että säilymme terveenä ja ihmiset ympärillä alkaisivat ajatella toisiaan, eikä vain itsekkäästi itseään ja pitäisi ne turvavälit, pysyisivät poissa ulkomailta ja olisivat kotona jos on oireita. Kotikuntani on säilynyt aika hyvänä, mutta täälläkin muutama uusi tapaus on tullut nyt kesän aikana. Ihmiset ovat tyhmiä ja itsekkäitä ja tässä kohtaa se näkyy parhaiten. Kylläpä harmittaisi lievästi sanottuna, jos koko homma pitäisi lopettaa kesken koronan takia. Hyvästi rahat ja turha hormonien piikitys. No, eipä manata. Olen muutenkin muuttanut ajatteluani positiiviseksi, eli puhun KUN alkoita on, KUN olen raskaana, KUN hyviä munasoluja tulee. Ei koskaan JOS.
Olen nyt reilun viikon sumuttanut Synarelaa nenään, annostelu on 4 suihkausta päivässä, eli yksi suihkaus kumpaankin sieraimeen aamuin illoin. Annosteluvälin piti olla mielellään noin 12 tuntia, ja minä vedän kellon kanssa sen minuutin tarkkuudella 😀 Enpähän voi ainakaan syyttää itseäni, jos jotain menee pieleen. Hoidin koirankin antibiootit aina samoilla kellonajoilla ja parantuminen on aina mennyt tosi hyvin, siksi jatkan hyväksi havaittua linjaa myös itseni kanssa.
Synarelasta ei ole tullut mitään kunnon oireita – vielä. Sen tarkoitus on siis blokata oma hormonitoiminta ja oireiden pitäisi muistuttaa vaihdevuosia. Tyhjennysvuoto tulee vielä tähän väliin, mutta sitä ei ole vielä toistaiseksi kuulunut. Googlettamalla löytyy kauhutarinoita sekä oireista että vuodon puutteesta ja sen syistä ja seurauksista, älkää googlatko.
Ainoastaan hitonmoinen tarve aivastella on vähän suihkeen laiton jälkeen. Se myös maistuu nielussa vähän, mutta olen kyllä vetänyt pahempiakin lääkkeitä. Myös valkovuotoa tulee tavallista enemmän, ei mitenkään runsaasti, mutta yleensä tässä vaiheessa kiertoa (kp25) minulla ei valkovuotoa tule. Oikeasti kuukautisiin olisi noin pari päivää. Gyne sanoi, että vuoto voi tulla vähän aikaisemmin kuin mitä menkat tulisi. Saa nähdä. En kuullut häneltä, että onko ongelma, jos vuotoa ei tule.
Synarelan aloitusta varten piti käydä vielä gynellä, käynti oli täällä kotikunnassamme. Ei siis tarvitse matkustaa Helsinkiin kuin munasolujen keräystä varten.
Käynnillä tehtiin sisätutkimus ja ultraus. Nämä tiedot faksattiin HUS:iin, josta tehtiin päätös voiko Synarelan aloittaa. Voi siis olla jotain esteitä, jos sisätutkimuksessa löytyy jotain poikkeavaa, kuten tulehdus tai muuta. Esteitä ei ollut myöskään Helsingin puolen mielestä, ja sain terveyskylän digihoitopolun kautta viestin, että sumute voidaan aloittaa.
Karkea aikataulu meillä on siis tämä: Synarelalla aloitus heinäkuun lopulla. Noin puolessa välissä elokuuta uusi käynti gynelle, jossa kurkataan taas kohtuun ja aloitetaan hormonien pistäminen. Pistämisen aloittamisen jälkeen on kaksi käyntiä ultrassa, jossa viimeisellä katsotaan keräysajankohta. Kaikki nämä siis täällä kotikunnassa, eli menemme HUS:iin vain keräykseen ja alkionsiirtoon. Nyt kaikki sormet ja varpaat ristiin, että hormonit toimivat kuten pitää, saadaan monta hyvää munasolua ja monta hyvää alkiota. Alkiot siis vielä tutkitaan kromosomien varalta, en muista mikä siinä oli se aikataulu, mutta syyskuussa on alkionistutus, jos kun kromosomeiltaan normaaleja alkioita tulee.
Jännittävää, että homma taas etenee! Saatiin myös kolmio vuokralle keskustasta. Olemme etsineet järkevän hintaista asuntoa vuosia, ja nyt juuri sellainen tuli kohdalle. Muutto on siinäkin syyskuussa. Tuntuu vähän noususuhdanteelta ja tarkoitukselta 🙂 Hyvä ja positiivinen mieli on! Gyneltä lähtiessäkin meidän auton edessä ajoi toinen auto rekkarinaan IVF :’D
Mielenkiintoista faktaa alkoholista ja koeputkihedelmöityksestä. Halusin olla ilman alkoholia hoitojen aikana ihan omasta halusta, mutta päädyin kuitenkin googlettelemaan, että onko mitään oikeita suosituksia alkoholille hoitojen aikana. Lähinnä mietin siis lääkkeiden ja alkoholin vaikutusta, mutta löysinkin jotain aika merkillistä.
”Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan alkoholi kuitenkin kannattaisi jättää lapsettomuushoitojen aikana kokonaan pois. Tutkimuksen mukaan IVF-hoitojen tulokset ovat keskeisesti paremmat niillä pariskunnilla, joissa sekä mies että nainen eivät ole hoitojen aikana käyttäneet alkoholia. ” (https://felicitas.mehilainen.fi/lapsettomuus/tietoa-lapsettomuudesta/elamantavat/)
”Myös miehen alkoholinkäyttö vähentää tuoreen tutkimuksen mukaan koeputkihedelmöityksen onnistumismahdollisuuksia.”
”Naisen vähäiselläkin alkoholinkäytöllä oli selvä yhteys keinohedelmöitysten epäonnistumiseen.”
Nuo prosentit yllättivät, erityisesti miehen juoman alkoholin ja alkion kiinnittymisen yhteys. Lopetimme molemmat alkoholin käytön jo heinäkuun alussa nuo prosentit nähdessämme. Onneksi nämä artikkelit osuivat silmiin. Normaalia raskautta yrittäessä prosentit eivät ymmärtääkseni ole noin isot, mutta keinohedelmöityshoidoissa ovat.
Olen aiemminkin miettinyt miehen osuutta lapsenteossa, eli vitamiineja, terveyttä, ylipainoa ja alkoholia/tupakointia. Aina kiinnitetään huomiota naiseen, mutta eikö kukaan muista, että jotain pientä tarvitaan mieheltäkin vauvaa varten 😀
Askel lähempänä ollaan lapsentekokronikkamme lopputulosta. Usko ja toivo ovat tosi vahvana. Olemme käyneet ensin kotikuntamme sairaalassa käynnillä syyskuun lopulla, jota siis odotettiin kesäkuusta asti, kun miehen kromosomitulokset tulivat. Oli muuten tuskaisa aika odotella, mutta tänne blogiin joku ihana linkkasi Norion sivut. Sain laittaa ihanalle hoitajalle siellä pitkän kertomuksen tilanteestamme ja sain takaisin ammattilaisen vastauksen. Vaikka hänkään ei voinut vastata tilanteestamme yksilöllisesti, koska tämäkään ei ollut perinnöllisyysneuvoja, sain kuitenkin kysyä ja saada ammattilaisen vastauksen googlettamisen sijaan. Kiitos lukijalle tuosta linkistä ja vinkiksi muillekin!
Kotikuntamme tällä syyskuun käynnillä minulle tehtiin sisätutkimus, jossa todettiin kaiken olevan ok. Sieltä saatiin lopulta se lähete sinne HUS:n perinnöllisyysneuvojalle, joten taas oli odottelua. Tuo käynti oli ns. turha käynti, eli siellä vaan käytiin istumassa saadaksemme sen lähetteen.
Helmikuun alussa saatiin sitten se aika sinne HUS:n perinnöllisyysneuvojalle, jolla oli meille hyviä uutisia. Hän sanoi, että balansoituneessa kromosomien translokaatiossa miehellä on kolmenlaisia sukusoluja: terveen kromosomiston omaavia, balansoituneet translokaation omaavia ja epätasapainoisen translokaation omaavia. On sattuman kauppaa mikä siittiö sieltä tulee, mutta meillä olisi siis mahdollisuus saada myös luomuna vauva. Lääkärin mukaan translokaatio myös voi vaikeuttaa raskaaksitulemista, vaikka kaikki olisi muuten kunnossa. Miehen translokaatio on sellainen, että paikkaa vaihtaneet osat ovat juuri sopivan pituiset siihen, että jos alkio lähtee käyntiin väärillä kromosomeilla, vika on niin iso, että alkio ei jatka edes kehitystä ja menee kesken. Riski saada luomuna kehitysvammainen lapsi oli siis ikänikin perusteella isompi kuin miehen translokaatiosta johtuva. Tämä oli lohdullinen tieto myös ja lisäsi taas ymmärrystäni ja hyväksyntää aiempia keskenmenoja kohtaan.
Vaikka siis luomunakin voisimme yrittää, päätimme ilmoittautua IVF-jonoon, koska olemme nyt yrittäneet jo vuoden ilman uutta raskautta. Saamme perushoitojen lisäksi myös alkiodiagnostiikkaa, eli IVF-hoitojen päälle hedelmöittyneistä alkioista otetaan mikroskooppinen näyte, joka tutkitaan Isossa-Britanniassa kromosomien varalta. Terve alkio siirretään sitten minuun ja loput terveet alkiot laitetaan pakkaseen. Riskinä on, että hoito ei onnistu alkuunkaan, tai sitten terveitä alkioita ei yksinkertaisesti tule.
Tämän käynnin jälkeen lääkäri lupasi laittaa meidät lähetejonoon lisääntymislääketieteen poliklinikalle ja eikun kotiin (taas) odottelemaan!
Uusi kutsu lisääntymislääketieteen poliklinikalle tuli jo helmikuun lopulla, eli yllättävän nopeasti. Aika saatiin maaliskuulle, eli käynti oli tätä kirjoittaessani ihan äskettäin. Ennen sitä meitä pyydettiin käymään verikokeissa. Kokeissa testattiin kilpirauhaset, HIV ja hepatiitit. Lisäksi minulta otettiin AMH eli Anti-Müller-hormoni. AMH-arvo mittaa hedelmällisyyttä ja munasolujen määrää ja laatua. Arvoni oli 2.73 joka oli lääkärin mukaan ”tosi hyvä”. Itsehän heti jo tuloksen saatuani googlettelin asiaa kädet täristen, mutta en oikein ottanut selkoa onko tuo nyt hyvä vai ei.
Olimme yötä Helsingissä ja aamulla mies kävi antamassa siemennestenäytteen. Yhteinen aikamme oli vähän myöhemmin päivällä. Poliklinikalla oli ihana lääkäri ja ihana hoitaja, jotka keskustelivat kanssamme koko hoitokuviosta ja tuloksistamme. Miehen näyte oli priimaa, 100 miljoonaa siittiötä per mikähän määrä se oli? Ehkä millilitrassa? Hyvän raja-arvo oli 15 miljoonaa. Tämä oli iloinen uutinen ja olimmekin miehen kanssa jopa vähän riehakkaan iloisia, koska perinnöllisyysneuvoja oli sanonut, että siemenneste voi mahdollisesti olla huonolaatuisempaa translokaation vuoksi. Siittiöiden liikkuvuuskin oli todella hyvä. Minulle tehtiin jälleen sisätutkimus ja anatomisesti munasarjat ovat todella hyvässä paikassa IVF-hoitojen punktiota eli munasolujen keräämistä varten.
Koko homman pahin paikka oli edessä, kun minut käskettiin vaa’alle 😀 En ole siis käynyt varmaan pariin vuoteen vaa’alla, vaan olen lähinnä katsonut peiliä ja vaatekokoa. Tiesin, että painoa oli tullut lisää, mutta lukema silti vähän yllätti.
Huonona uutisena saimme tietää, että koronaepidemia siirtää hoitoja yli kesän väkisinkin. Tähän olimmekin jo vähän varautuneet, mutta kyllähän se harmittaa. Hyvä puoli tässä on se, että saan panostettua vielä lisää liikuntaan ja ruokavalioon ja laittaa repsahtamisena ja elämäntavat parempaan kuntoon syksyä kohden. Mutta on se kumma, mitä kaikkea tuo korona saa aikaan! Sympatiani vaan kaikille muille kohtalontovereille ja toivotaan, että tilanne normalisoituisi pian.
Kyselin lääkäriltä onnistumismahdollisuuksia ja millaisena hän näkee tilanteemme. Koska molemmilla on kaikki muuten hyvin miehen translokaatiota lukuunottamatta, hän sanoi onnistumisen olevan todella todennäköinen. Kysyin onko hän hoitanut muita translokaatiopareja ja miten ne ovat menneet. Kuulemma useita, joista kaikki olivat onnistuneet. Kaikki. En voinut käsittää ensin, että hän todella sanoi kaikki, eikä esimerkiksi lähes kaikki. Tämä johtuu siitä, että lapsettomuus ei ole kummankaan puolison ns. hedelmättömyysvika, vaan kaikki on kunnossa. Ainoastaan translokaatio aiheuttaa ongelmia, ei esimerkiksi munasolujen huonous, ovulaatio-ongelmat, endometrioosi, kohdun limakalvo, siittiöiden huonous jne. jne. Alaleuka alko väpättää ja tunsin silmieni takaa kyynelteen poltteen. Olin helpottunut ja iloinen kuullessani tällaista.
Toki tiedostan, että epäonnistuminen on mahdollista, koska puolellamme on kaiken tämän avun lisäksi myös sattuma. Jos sattuma päättää, että yksikään alkioista ei kolmenkaan hoidon jälkeen ole kromosomeiltaan normaali, niin se olisi sitten siinä. Samoin riskinä on, että alkiot eivät esimerkiksi kiinnity. Mutta lääkärin sanat ja usko tulevaan pitää meidän toivomme yllä ja iloisin ja luottavaisin mielin odotamme tulevaa.
Jännittävää, ihanaa ja kamalaa samaan aikaan. Nyt vaan hiton korona kuuseen täältä ja sitten homma alkaa!
Lapsentekokronikka 