1985 syntyneen naisen mietteitä, jonka ei välttämättä pitänyt edes tehdä lapsia. Sitten tuli kaksi keskenmenoa ja diagnoosi. Tervetuloa blogiini seuraamaan meidän matkaamme äidiksi ja isäksi.
Nyt kun lapsen sukupuoli tiedetään, niin tehdäänpä listaus oireista ja väittämistä.
Jos sikiön syke on alle 140, se on poika Jos sikiön syke on yli 140, se on tyttö ✓ Vauvan syke on aina ollut 149-160 mitattaessa.
Ylimääräisten raskauskilojen kertyminen viittaa poikalapseen Ei niin paljon painoa saava äiti odottaa tyttövauvaa ✓ Kiloja ei ole tullut paljoakaan, ainakaan tähän mennessä.
Jos jalkakarvat kasvavat paljon, saat pojan Jos karvankasvu ei lisäänny, saat tytön ✓
Jos oksettaa aamuisin, saat tytön Jos oksettaa päivällä, saat pojan ✓ Entä, jos oksettaa aamusta iltaan? Enemmän kyllä oksetti päivällä ja illalla.
Onko äidillä ja isällä stressiä, kun lasta tehtiin? Kyllä, saat pojan ✓ Ei, saat tytön Stressi voi vaikuttaa lapsen sukupuoleen, esimerkiksi sota-aikana kuulemma poikia syntyy paljon enemmän.
Himoitsetko suolaista ja rasvaista? Saat pojan. Maistuuko makea enemmän? Saat tytön. ✓ Ihan tolkuton jokapäiväinen makeanhimo iski, kun pahoinvoinnit jäivät taakse
Himoitsitko mansikoita ja vadelmia? Jos kyllä, tyttö. ✓ Jos et liiemmin, poika.
Onko vatsassa linea negra? Kyllä, saat pojan. Ei, saat tytön. ✓ Toiset uskomukset sanovat yli navan menevän viivan ennustavan poikaa, toiset taas jos viiva tekee mutkan.
Saitko finnejä ja näppylöitä? Kyllä, saat tytön ✓ Ei, saat pojan Uskomuksen mukaan tyttö ”varastaa” äitinsä kauneuden. Tieteellisempi selitys kertoo, että ylimääräinen estrogeeni laittaa äidin ihon kukkimaan.
Kertyykö kumppanillesi lisäkiloja raskauden myötä? Kyllä, teille tulee tyttö ✓ Ei, saatte pojan Miehellä on kyllä lievä couver-syndrooma hih
Heitteleekö mieliala? Ei, saat pojan✓ Kyllä, saat tytön Olen ollut oma itseni, vähän liikuttumaan vain herkempi.
Sormustesti, eli vihkisormus hiuksen varassa, jota pidetään vatsan yllä Sormus pyörii, saat tytön ✓ Sormus heiluu edestakaisin, poika tulossa
Noh, eihän tuossa ollutkaan kuin 9/13 tytön puolesta 😀 Lisäksi olisi vielä väite, että äidin aavistus osuu useammin oikeaan. Typerä väite, haistakoon pitkän pyh.
Nyt ei ole enää muuta jännitettävää kuin synnytys! 😀 Vihdoin kaikki välietapit on ohi. Totta kai on ihana mennä ultraan ja nähdä pienokainen, mutta aina pitää jännittää onko kaikki ok, joten näiden odottelu on aina aikamoista piinaa.
Eilen rakenneultrassa selvisi, että kaikki on ok! Koko raskaus konkretisoitui ihan uudelle levelille taas, ja kävin shoppailemassa jo ensimmäiset vaatteetkin. Nyt tuntui siltä, ettei ostaisi vaatteita jollekin kasvottomalle, tuntemattomalle vauvalle, vaan ihan oikeasti MEIDÄN LAPSELLE.
Aika oli varattu onneksi aamusta, niin ei tarvinnut kärvistellä, vaan pääsi heti herättyään ja laittauduttuaan liikkeelle. Asumme aika lähellä sairaalaa, joten kävelimme sinne. Vauva nukahti matkalla tyytyväisenä. Hän tykkää nukkua, aina kun minä liikun. Varsinkin ulkona, kun lenkkeilen!
Kätilö haki meidät odotushuoneesta ja ensin tutkittiin neuvolakorttia. Kätilö kysyi liikkeistä ja kerroin, että tunnen ne tosi hyvin. Kolmisen päivää sitten ensimmäistä kertaa vatsapeitteiden läpikin tuli pari iskua. Kätilö sanoi, että liikkuva vauva ja liikkeiden tunteminen on oikein hyvä asia ja merkki terveestä vauvasta. Kerrottiin, että jos hän bongaa sukupuolen, niin haluamme sen kuulla. Meninkin sitten heti ultrattavaksi sen enempiä juttelematta, ja oli kyllä ihana nähdä ruudulla pieni nassu, heiluvat kädet ja jalat. Vauva katseli suoraan kohti anturia ja availi suutaan! Nyt se näytti ihan pieneltä, söpöltä vauvalta! Mukamas viime kerralla niskapoimu-ultrassa se oli olevinaan jo niin ihmisen näköinen, mutta mitä vielä! Nyt se vasta vauvalta näyttikin. ”Voi mun pikkuinen!” pääsi ihan spontaanisti, kun hänet näin.
Kätilö aloitti ultraamalla sydämen huolellisesti, kaikki kolme verisuonta saatiin kauniisti näkyviin ja sydämen kaikki kammiot. Kaikki oli kunnossa, syke oli tasainen ja hyvä. Pään mitta otettiin, symmetrinen kallo oli, pikkuaivot symmetriset ja oikean mittaiset. Tässä kohtaa vauva alkoi kunnolla heräilemään ja alkoi pyöriä kuin korkkiruuvi. ”Onpa tämä vilkas vauva”, sanoi tämäkin kätilö. Ja naureskeli hänen pyöriskelyään, kun juuri oli saanut hyvän kuvakulman, niin vauva vaihtoi paikkaa. Kätilön piti olla nopea ottamaan kuvakaappaus, että sai hyvän kuvakulman ja siitä tarvittavat mitat. Lopulta vauva suostui pysymään sen verran tietyssä asennossa, että saatiin mitattua aivojen keskiviiva, ja että se jatkui kauniisti takaraivoon niin kuin piti. Vatsapeitteet olivat kiinni, huulihalkiota ei ollut, munuaiset ja munuaisaltaat sekä vatsalaukku näytti siltä kuin pitää. Istukka oli siellä missä pitää, napanuoran virtaus oli hyvä, lapsiveden määrä normaali. Nilkat olivat suorat, kylkiluut kunnossa, selkäranka kunnossa ja kaunis. Reisiluu ja solisluu saatiin mitattua.
Välillä vauva haukotteli ja maiskutteli, yhdessä kohtaa meni peukku suuhun ♥ Itkin kuitenkin vain yhden, hienon kyyneleen, sainpas hillittyä itseni! Yhdessä kohtaa hän alkoi juomaan lapsivettä, kätilökin ihan ihastuneena sanoi, että voi että aloitko sä syömään, tuliko sulle nälkä kesken melskaamisen! Sitten hän näytti meille, miten pieni, suloinen kieli liikkui suussa kuin imiessä. Siellä hän harjoittelee tulevia vauvan elämäntaitoja.
Sitten kätilö ultrasi vauvaa alhaalta, jolloin näimme itsekin ultrassa jotain, mistä ei voinut erehtyä 😀 ”Ohhoh! No jos sitä sukupuolta kerta, niin tässä nyt näyttäisi siltä, että tässä on aika selkeä pippeli!” Alkoi naurattaa! Ja hämmentää! Ai että mikä oli, pippeli? Eikös se olekaan tyttö?! Piti resetoida aivot vähän uudelle asemalle tuossa kohtaa, kun olin niiiiiin varma tytöstä. Sanoin, että se siitä äidinvaistosta, johon mies vastasi, että onneksi hänellä on isänvaisto, kun oli jokunen viikko sitten sanonut, että poika sieltä tulee. Kätilö sanoi, että yksi vaisto perheessä riittää, hyvin tulette pärjäämään 😀
Meille tulee siis pieni poika?! Pieni prinssi, pieni suloinen vauva. Nyt hän on oikea ihminen, koska hän näytti rakenneultrassa niin oikealta vauvalta jo. Tuntui ensimmäisen kerran oikealta ja turvalliselta lähteä ostamaan vaatteita, koska kaikki oli hyvin ja sieltä on ihan oikea vauva tulossa. KappAhlin Newbie-osastolla meinasin seota, mutta sain hillittyä itseni vain muutamaan vaatekertaan.
Yllätyksekseni saimme 4D-ultran. Meidän kotikaupunkimme sairaala on kyllä huipputasoa. Luulin, että 4D:n saa vain yksityisellä, mutta niin vain rakenteiden tarkistamisen jälkeen kätilö innoissaan sanoi, että sitten katsotaan saadaanko kasvoja esiin 4D:llä! Ja saihan sillä. Mikä ihana pieni poika siellä olikaan, nyperönenä, suloiset huulet, ihanat pienet korvalehdet. Ja yhtäkkiä ruudussa näkyi HYMY! Saimme muistoksi 3D-kuvan hymyilevästä pojastamme ♥
Aivan ihana käynti, jäi kyllä niin hyvä ja helpottunut mieli, että kaikki mitä on saatu nyt vain tutkittua kohtuun, niin kaikki on kunnossa. Päätimme juhlia hyviä uutisia ja pientä poikaa, joten ostimme kauppamatkalla prinsessakakun. Tosin vähän fiksasin pakettia kotona ja korjattiin kakku PRINSSIkakuksi.
Vauvan liikkeet alkavat voimistua ihan kunnolla ja nyt rv 20 ne alkavat olemaan hentoisten kuplien sijaan kunnon muljahteluja. On ihana välillä vaan olla paikoillaan ja kuulostella vauvan meininkiä miten hän siellä melskaa. Hänellä alkaa olemaan oma rytmi ja tavat. Vauva tuntuu nukkuvan, kun minä olen liikkeessä ja melskaa, kun pysähdyn kunnolla. Hän alkaa pyöriä hetki syömisen jälkeen ja joskus reagoi nälkääni. Selällään ei viitsi enää pitkiä aikoja olla, kohtu tuntuu ”painavan”, ja välillä vauvakin tuntuu huitovan, että annahan vähän tilaa, täällä litistyy. Onneksi olen tottunut kylkinukkuja! Jutellaan miehen kanssa mahalle jo jonkin verran ja seurustellaan hänen kanssaan. Yhdessä vaiheessa vauva selkeästi tunnisti isänsä äänen, kun alkoi hurjasti potkia tämän höpöttelylle. Löysin mielenkiintoisen artikkelin aiheeseen liittyen https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/05/13/mita-kohdussa-oppiisikion-kuuloaisti-toimii-raskauden-puolivalista-alkaen
Viime viikkojen oireet: – Nälkä vaivaa, mutta syödessä tulen tosi nopeasti täyteen. Yölläkin on joskus nälkä, mutta yritän nukahtaa tunteen yli. – Herään yöllä vessaan useita kertoja, – LEVOTTOMAT JALAT!! Siis tämä on ihan kamalaa, kun en voi nukkua. Siihen ei auta mikään. Jos kävelen ja liikun paljon, on levottomat jalat pahemmat, kun taas äidilläni esimerkiksi liikkumattomuus pahentaa oireita. Sain fyssarilta venytysohjeita, jotka auttavat jalkojen lihaksiin. Lihashuoltovasara tuo myös joskus avun, kun surraan sillä vähän auki pohkeita ja reisiä. – Alaselkä ja lonkat ovat tukossa. Autossa istuminen tuntuu alaselässä ja joskus tuntuu kuin kipu säteilisi kohtuun. – Pieniä menkkamaisia tuntemuksia rv 20. Nämä aina säikäyttävät, mutta pitää ottaa huomioon, että suoliston vaivat voivat säteillä samanlaisena kipuna! Tästä olen lukenut myös muista blogeista, on helpottanut henkistä tuskaa. – Ummetus. Ei vielä paha, mutta joskus jää yksi päivä väliin, kun mitään ei tapahdu. Toivottavasti ei pahene. Kiivin syöminen ja veden runsas juominen auttaa. Tämä on muuten todennäköisesti ylläolevaan kipuun se pahin syy. – Nenän tukkoisuus. Varsinkin aamulla. Bepanthen auttaa vähän. – Närästys. Ei vielä paha, mutta eilen salaatin jälkeen vaikeroin monta tuntia polttavan tunteen kanssa. Plääh. – Oksennus rv 20. Paha olo ei ole tullut takaisin, mutta jostain syystä sain kauhean huonon olon pienen hetken aamupalan jälkeen. Vessanpönttöön lähti huuto-oksennuksena metsämansikan makuinen jugurtti ja mysli. Sen jälkeen olo oli ok, eikä oksentelua tai pahaa oloa ole ollut. Onneksi neuvolalääkäri sanoi, että paha olo voi tulla silloin tällöin takaisin. – Atopian riehaantuminen! Minulla ei ole pahaa atopiaa, ainoastaan kuivahko iho. Ei näppylöitä, ei kutinoita, oireina lievä kolikkoekseema välillä johon auttaa vahva kortisoni, mutta nytkään sitä ei ole ollut vuosiin. Silmäluomet joskus kuivavat ja huulipielet ovat auki. Ei mitenkään maata mullistavaa atopiaa. Mutta nyt! Sain viikolla olikohan 16 ihan tajuttoman kutiavia pieniä näppylöitä selkään, reisiin ja käsivarsiin. Kolikkoekseema iski pikkurilliin, eikä laannu millään. Neuvolalääkäri antoi luvan käytää mietoa kortisonia ja olen sitä välillä laittanut tuohon sormeen, mutta en mielellään käyttäisi sitäkään. Bepanthen ja Locobase Repair apteekista auttavat ihon kuivuuteen. Käsivarret, selkä ja sääret ovat rauhoittuneet Aqualan L:llä. Kolikkoekseema häviäisi parissa päivässä tuolla minun vahvalla korttarillani Dermovatilla, mutta netissä luki ”Klobetasolin käyttöä raskauden aikana tulisi kuitenkin harkita vain, jos hoidon odotettu hyöty äidille on suurempi kuin sikiölle mahdollisesti aiheutuva vaara”, joten kävin heittämässä sen apteekin lääkekeräykseen muiden vanhentuneiden lääkkeiden kanssa.
Kaikki nämä oireet kuitenkin ovat pieni murhe verrattuna siihen suureen iloon, jota raskaus ja myllerrys sisälläni tuovat. Pesänrakennusviettikin on alkanut nostaa päätään ja kummasti kaapit tyhjenevät ja teen tilaa, vaikka vasta marraskuussa muutettiin uuteen asuntoon, eikä täällä pitäisi olla mitään ylimääräistä. Jos emme asuisi vuokralla, niin tapetoisin lastenhuoneen. Katsokaa, miten ihanan tapetin löysin ystäväni ystävän Instagrampostauksesta!
Tapetti on Boråstapeterin ”Forest Friends”. En yleensä välitä kuvatapeteista, mutta onhan tuo ihana.
Vauvakamaa on jo hankittu, kuten aikaisemmin mainittu autoistuin ystäviltä ja Baby Björnin sitteri tori.fi:stä. Vähän muuten sai metsästää! Kokoajan meni ohi suun, on ne niin suosittuja. Valittiin Baby Björn sen ergonomisuuden vuoksi, siitä tuli paljon kehuja lähipiiriltäkin netin lisäksi. Muut vauvakamat on jo listattu Exceliin ja kurkisteltu tätä täydellistä listaa. Pitää ensin tsekata mitä kaikkea tulee äitiyspakkauksessa ja täydentää ostoslista kunnolla.
Onko teillä vinkkejä, että mitä ehdottomasti kannattaa hommata?
Mieliteot: – Mandariinit, appelsiinit, kiivit, Granny Smith -omenat. Yhdessä vaiheessa olisin voinut vetää noita kilokaupalla ja omenoista mikään muu ei kelvannut. Nyt niiden himo on laantunut, mutta maistuvat edelleen hurjan hyviltä! – Jäätelö rv 18 – Vadelmat ja mansikat tuoreena. Neuvolalääkäri kielsi ehec-bakteerin vuoksi ulkomaiset tuoremarjat, enkä ole näitä päässyt nyt syömään. Viime kesän mansikat loppuivat jo raskauden alussa pakkasesta, kun söin niitä kuin hevonen kauraa.
Inhokit: – Mikä tahansa ruoka sen syömisen jälkeen haisee hirveälle, vaikka äsken olisin ollut ihan mielissään. Varsinkin, jos kattilat ja pannut jäävät yön yli odottamaan tiskikonetta niin hyi saakeli sitä lemua aamulla. – Umamimauste. Isäni osti umamia ja käytti sitä kaikkeen ruokaan yhdessä vaiheessa. En edes maistanut mitään ihmeellistä, mutta yhtäkkiä alkoi sana UMAMI ja ajatus siitä, että se on keinotekoista, ällöttää niin hirveästi 😀 Vaikka itsekin käytän kokkailussa (aitoa) umamia hyväkseni. – ”Mikä täällä haisee?” on viime kuukausien kuulluin lause perheessämme. Siihen sisältyy minkä tahansa ruuan, jääkaapin ja roskiksen hajun lisäksi mm. saunan kiuas ja kasvisten paistaminen. Kahvia pystyn nyt keittämään miehelle tai vieraille, kun yhdessä vaiheessa en voinut olla lähelläkään kahvinkeitintä. En edelleenkään voisi juoda sitä, mutta en enää kuvotu. Alkoholi haisee kuvottavalle, varsinkin tyhjentyneet lasit haisevat niin, etten voi olla niiden lähellä.
Hei muutan, lukijani, jotka ovat käyneet laittamassa kommentteja, niin kertoilkaahan teidän kuulumisianne!
Tänään RV17 (16+1). Pitäisi kirjoitella vähän useammin, kun ei meinaa muistaa kaikkia tapahtumia.
Toiselle kolmannekselle mennessä oli ainakin oireet lieventyneet. Pahoinvointi laantui kokonaan pois, muutama ”kohtaus” tuli vain parin viikon aikana, ja nyt nekin ovat väistyneet kokonaan. Väsyttää edelleen, mutta ei niin kuin ensimmäisen kolmanneksen aikana. Yläkerran naapuritkin antavat meidän välillä nukkua aamuisin. (Paitsi tänään klo 6.15 heidän lapsensa juoksi ympyrää kunnon kantapääjuoksulla, ja lattialle ilmeisesti putoaa koko perheeltä kaikki tavarat jatkuvasti). En kestä ajatusta, että heinäkuussa meitä kenties valvottaa oman lapsen lisäksi naapurin lapsi.
Hätä ja paniikki raskauteen liittyen on väistynyt. Totta kai asiat mietityttävät ja tietyt oireet mietityttävät, mutta tuo doppleri on niin täydellinen kapistus, etten voi paremmin asiaa ilmaista. RV 15 sain ilmeisesti harjoitussupistuksen? Vatsalihakset menivät koviksi niin, että se alkoi ylävatsalta ja meni kohti alavatsaa. Se ei tehnyt kipeää, mutta oli jotenkin ilkeää. Varsinkin, kun en ymmärtänyt mistä oli kyse. Pelkäsin, että olen itse jotenkin töhöillyt mahan kipeäksi. Kohta on neuvolalääkäri, jolle olenkin kerännyt listan kysymyksiä. (Kuten, saanko syödä hyvällä omatunnolla runebergintorttuja, terveisin hysteerinen ensiodottaja).
RV 16 tullessa aloin tuntea vauvan liikkeitä. Ensin ajattelin, että on liian varhaista ja nämä ovat niitä suolenmutkan kuplintoja. Mutta niitä alkoi tulla useammin, ja niitä alkoi tulla juuri siinä kohdassa, josta kuuntelen sydänääniäkin. Ihan kuin vatsassa olisi pieni kultakala pyrähdellyt ja kutitellut. Jos sama tunne tuntuu ylhäällä, tiedostan sen olevan vatsan toiminnasta tulevia tuntemuksia. Lopulta annoin periksi – luotin kroppaani ja siihen, miten hyvin sen tunnen. Ja uskoin, että tunnen lapsen enkä pierua, ja mikä ilo siitä tulikin! Tuntemuksia on ihana kuunnella. Varsinkin illalla hän tuntuu olevan vilkkaalla päällä ja kuplintaa tuntuu enemmän. Tulee siis onneksi minuun, joka olen iltavirkku, eikä isäänsä, joka on aamupainotteisempi 😀
Mies sai työkaveriltaan autoistuimen, koska heidän muksunsa ovat kasvaneet jo isompaan istuimeen. Käytettynä en muuten huolisi, ellen tuntisi perhettä ja luottaisi heidän yhtäläiseen neuroottisuuteensa, joten otimme istuimen kiitollisena vastaan. Onpa kyllä outoa ja absurdia nähdä omassa kodissaan vauvan tarvikkeita.
Haimme muuten ilmaistuotteita. Lastentarvikeliikkeestä noudimme koodilla Babyboxin ( https://www.babybox.fi/ ) ja tilasimme VAU-kerhon tutustumisepaketin postikulujen (6,90 €) hinnalla. Liberolaukku ( https://www.libero.fi/liberokerho/liberolaukku/) tulee toukokuussa, ja Muumivaipat ( https://www.muumibaby.fi/tuote/naytetilaus/) postissa pian. Maaliskuussa saadaan hakea äitiyspakkauskin. Asiat konkretisoituvat kyllä todella paljon. Ja huomaan ilokseni, että uskallan tilata ja ostella ja suunnitella! Ihanaa!
RV 13 (12+4) Tänään neuvolassa sainkin jo yllättäen tietää seulojen tulokset, ja kaikki tuli takaisin oikein hyvinä! Olen kyllä Omakannassa painellut F5:sta ahkerasti, mutta siellä ne eivät vielä näy. Eipähän tarvitse enää jännittää, mainiota! Ei oltu edes riskirajoilla ja niskaturvotuskin oli vain 0,7.
Painoa oli tullut vain 100 g lisää, Hb säilynyt yhtä hyvänä ja pissatesteissä kaikki hyvin. Verikokeissa kaikki hyvin ja paastopissanäytteessä myös. Paaston tulos oli 3+, joka oli mielestäni erikoinen tulos, mutta siitä ei mitään sanottu. Sokerit olivat ”negatiiviset” tuosta paaston kolmesta plussasta huolimatta. Sykettä kuunnellessa vauva pyöriskeli taas niin, että syke saatiin vain hetkeksi vilahtamaan, kunnes hän päätti taas vaihtaa asentoa. Kerroin mitä ultrassa sanottiin vilkkaasta vauvasta ja vaikeuksista mitata häntä, niin neuvolatäti nauroi sen nyt olevan näköjään tämän vauvan luonne. Vilkas ja itsepäinen. Lopulta vauva malttoi odottaa paikallaan sen verran, että syke saatiin mitattua; 149. Minulla on edelleen tyttöolo, mutta miehellä on poikaolo. Saa nähdä kumpi on oikeassa!
Paha olo on väistynyt, ja suurin väsymys myös. Yläkerran naapureiden aamuralli tosin väsyttää, koska siihen herää joka aamu 7-8 aikaan. Ja yöllinen hetkittäinen unettomuus ja tunne siitä, että en nuku, vaan torkun. Mutta yöllä ei tarvitse enää nousta kuin 1 tai 2 kertaa vessaan! Voittoa!
Raskausviikko 12 alkaa olemaan ohi! Ensimmäinen neuvolakäynti oli raskausviikolla 10 ennen joulua ja sattui mukava ”neuvolatäti” meille. Ensimmäisellä käynnillä keskusteltiin ja tutustuttiin, sain kysellä ja kertoa huoliani. Sain neuvolasta tietoa, mihin voin ottaa yhteyttä, jos tarvitsen ammattiapua pelkoihini, ja että heille voi aina soittaa ja varata aikoja esimerkiksi sydänäänien kuunteluun. Tämä tieto jo lievitti tuskaa, emme ole ainakaan yksin!
Seuraa muuten vinkki kaikille paniikkiodottajille: ostakaa doppler! Sain itse sellaisen kälyltäni, ja se on täydellinen kotiapu paniikin ja hädän katkaisuun! Jos yhtään epäilyttää tai tulee sellainen olo, että olenko enää edes raskaana, kun on näin hyvä olo? Niin ei muuta kuin sänkyyn, rasvaa tai liukkaria mahan päälle ja sydänääniä kuuntelemaan! Kuulin itse sydänäänet jo rv 10, eli aika aikaisin. Ja niiden kuuntelu on ihanaa, joka kerta!
Neuvolassa sanottiin, että älä säikähdä, jos oireet nyt loppuvat jo. Ne alkavat vastoin netin tietoja lievenemään jo rv10 aikoihin. Tuo tieto oli hyvä, sillä juuri niitä aikoja pahoinvointi alkoi jäädä pois. Olisin saattanut säikähtää…
Raskausviikot 10-11 oli vielä massiivista väsymystä, mutta pahoinvointikohtaukset alkoivat lyhenemään ja niitä ei tullut enää niin usein. Mahaa turvotti välillä illalla ja tuntui, että vatsa oikein koveni palloksi palleasta asti! En ole käyttänyt omia housujani useampaan viikkoon, sen verran jo maha on alkanut kasvaa.
Raskausviikolla 12 tullessa väsymyskin oli lieventynyt. Tunnen oloni välillä väsyneeksi, mutta en enää erota, onko se huonosti nukuttu yö (käyn 3-5 kertaa yöllä pissillä!!?) vai raskaushormonien tuomaa lievempää väsymystä.
Niskapoimun turvotusultra ja kromosomiseulonnat verikokein olivat siis eilen. En tietääkseni jännittänyt etukäteen yöllä, mutta näin lyhyen aikaa yöllä nukkuessani unta vain virtsanäytteen ottamisesta (:D) ja siitä, osaanko varmasti tehdä sen oikein. Sain neuvolasta mukaan virtsanäytepurkin, jossa oli erikoinen kansi, sekä kaksi putkiloa, jotka täytettiin painamalla putki pissapurkin kannen läpi. Ei mitenkään rakettitiedettä, mutta jostain syystä käsittelin tätä jännittävää hetkeä unessani. Heräsin 4.30, minua väsytti ihan hitosti, mutta en vain saanut enää unta. Valvoin aamuun asti silmät kiinni sängyssä asentoa vaihtaen, ja pissaa pantaten. Lopulta kello 6 nousin ottamaan pissanäytteet, koska olin noussut vähän ennen kahta vessaan, ja näytteen piti olla virtsarakossa vähintään 4 tuntia.
9.45 oli meidän ultra-aikamme ja juuri ovesta lähtiessäni aloin panikoimaan. Mitä jos niskapoimu on 3 senttiä ja veritulokset päin helvettiä ja kaikki menee pieleen ja vauvassa on jotain vikaa ja… kyllä te tiedätte. Kädet tärisivät, tuntui etten hengitä normaalisti. Olipa kiva laittaa sairaalan pihalla maski naamaan ja hyperventiloida sen läpi sitten. Mies oli tyyni ja rauhallinen, piti minua kädestä kiinni.
Ultraajaksi sattui todella miellyttävä hoitaja, joka oli rauhallinen ja osasi sanoa ultratessa kivalla äänenpainolla löydöksiä. Ei yhtään tullut sellaisia paniikkihetkiä, että tarkoittaako tuo nyt hyvää vai huonoa? En osaa sen tarkemmin selittää, mutta hänen äänenpainonsa oli rento kokoajan, joten en huolestunut missään kohtaa.
Ultra otettiin vatsan päältä, joka tuntui hassulta, kun pikkuinen on vielä niin pieni, mutta siihen hän ilmestyi ruutuun heti, kun anturi tuli vatsan päälle! Ihana pieni, jonka sydän läpätti lujaa, nyrkit huitoivat, jalat potkivat! Puristin miehen käden ihan tohjoksi, kun tuijotettiin ruutua ihastuksissamme! Itketti, mutta yritin hillitä itseni ettei kuvasta tule ihan suhrua. Hoitaja tosin sanoi, että anna mennä vaan!
Vauveli oli eläväinen ja vilkas, söi nyrkkiään, potki jaloillaan, näytti peppuaan kokoajan. Hoitaja yritti saada CRL-mittaa, mutta vauveli joko venytteli itsensä ihan pitkäksi, tai sitten laittoi leuan rintaan. Riehumisen jälkeen hän halusi pötkötellä kyljellään, eli näytti vain peppua ja selkärankaa anturia kohden, vaikka hoitaja kuinka paineli ja tökki mahaani. Välillä hän vilautti nenäänsä, ja ultrakuviin saatiin nenästä vain vauhtiviivoja. Lopulta ihailtuamme selkänrankaa vaikka kuinka kauan, nauroi hoitaja ”no on sulla hieno selkäranka, uskotaan! Mutta voisitko hieman kääntyä?”
Jossain kohtaa vauva suostui kääntymään niin, että nähtiin nenä ja saatiin mitta sekä päästä peppuun että niskaturvotus. Niskaturvotus oli vain 0,7 cm, eli todella hyvä. Pitkä huokaisu! Kaikki on hyvin! CRL-mittakin vastasi viikkoja ja päiviä lähes täydellisesti. 11+4 oli silloin ja hänen mittansa vastasi 11+2 ja 11+3, mutta kun siitä heilumisesta ja sekoilusta ei saatu ihan täydellistä mittaa. Katseltiin myös aivoja, virtsarakkoa, joitain sisäelimiä, napanuoran virtaus ja istukan paikka. Hoitaja kertoi, että vauvan vatsapeitteet ovat sulkeutuneet kauniisti.
Kotona aina kulkiessani jääkaapin ja ohi näin ultrakuvat, niin nauratti ja hellyytti. Siellä se tyyppi huitoo ja polskii ja jumppaa. Ihan oikea pieni kiivin kokoinen vauva siellä, minun mahassani!
Alan uskoa hiljalleen, että ehkä tällä kertaa kaikki menee hyvin ja heinäkuussa olemme pieni perhe.
Raskausviikko 9 alkaa olemaan kohta takana, tänään on 8+4. Kipuja ja siitä seuranneita paniikkeja ei ole enää ollut niin paljon, mutta muita oireita sitä vasta onkin!
Rv 7 ja 8 olivat ihan kamalia henkisesti. Kasiviikolla oli hirveitä menkkamaisia kouristuksia, enkä yhtään tiennyt, mikä on normaalia ja mikä ei. Varasin kuitenkin ajan neuvolaan, vaikka olin ihan varma, että manaan keskenmenon sillä itselleni. En edes usko yliluonnolliseen, ja olen melko skeptikko, mutta juoksuhaudoissa ei näköjään päde mikään. Olin niin paniikissa ja riekaleina, että harkitsin vakavasti terapiaa ensimmäistä kertaa elämässäni. Jos menen vessaan pulssi jossain kolmessasadassa, ja pyyhkiessäni kädet tärisevät, niin ei ole välttämättä ihan normaalia.
Ruskeaa tuhrua ei ole tullut sen yhden ainoan kerran, mutta tiirailin papereita eri valoissa ja taskulampun kanssa. ”Onkohan tuo nyt aavistuksen pinkki, entäpä tässä valossa, entäpä tässä”. Olin niin stressaantunut, että itkin miehellekin, ettei varmasti tehdä toista, jos tästä hommasta elävän lapsen syliini saan. Ei tätä järki kestä. En uskaltanut edes kävellä töihin, johon minulla on n. 10 minuutin matka, koska pelkäsin kohdun repeävän ja limakalvojen hankaantuvan ja veren purskahtavan aivan siis välittömästi, jos otan kahta askelta enempää. Että sellaista.
Neuvola on ensi keskiviikkona. Vaikka nyt on ollut tämä viikko seesteistä, ja olen saanut vähän odottamisen iloa takaisin, aion silti siellä avautua parin viikon takaisesta helvetistä ja toivon, että saan keskusteluapua. Sillä nämä paniikit ei tähän jää, sen tiedän. Toivottavasti neuvolatätini olisi mukava ja ymmärtäväinen!
Oireita kyllä piisaa, rinnat ovat pinkeät ja kasvaneet. Ja arat! Pahoinvointi tuli rv 8 lopulla pahemmaksi ja on ollut tälläkin viikolla aika messevä. En ole vielä oksentanut, mutta lähellä on ollut. Onneksi en ole hirveästi törmännyt sanaan aamupahoinvointi, vaan käytetään sanaa raskauspahoinvointi. Minulla kun nuo hetket ovat ympärivuorokautisia, suosikkini on ehdottomasti yöpahoinvointi. On kiva joskus herätä siihen tunteeseen, että nyt lentää laatta.
Ja väsymys! Nukkua voisin vaikka kuinka monet päiväunet, ja silti haaveilla jo klo 19 aikaan yöunista. Työpäivät ovat olleet aika rankkoja, mutta olen selvinnyt niistä joten kuten. Tämän lisäksi herään yöllä vessaan 2-4 kertaa yössä, vaikka rajoitan juomista illalla.
Pahoinvointiin on hieman auttanut muutama asia. – piimän tai maidon juominen välipaloina – merisuolakiteen imeskely kohtauksen tullessa – appelsiinimehu – murot! Välttelen roskaruokaa ja pidän muroja sellaisina, mutta yksi aamu alkoi ihan jumalattomasti tehdä mieli Kellogg’s Frostieseja, eli vielä oikein niitä melkein epäterveellisimmästä päästä 😀 Ostin sitten sellaisia ensimmäistä kertaa elämässäni aikuisiällä, ja ai että ne maistuvat hyvältä. Grrrrreat! – kuitulisä. En tiedä onko tästä mitään hyötyä pahoinvoinnille, mutta mahan toiminnalle on. Syön pakastemansikoita, Arlan luonto+ jugurttia ja laitan pääle Elovenan kuitulisää. Maha tulee täyteen, on helppo syödä aamulla, vaikka olisi jo vähän paha olo. – lepäily ilman huonoa omaatuntoa. Teen niitä puuhia mitä pitää, kun on hyvä olo. Nyt on oikeus kuunnella kehoaan, ja käydä pitkäkseen.
Soittelin 90-vuotiaan mummini kanssa, joka neuvoi pahoinvointiin kuppikeitot, eli ne Lämmin kuppi annospussit, jotka sekoitetaan kiehuvaan veteen. Töissä olen vetänyt niitä, jos pahoinvoinnin takia lounas ei maistu, ja tämä vinkki olikin loistava! Saa energiaa ja jotain kehoonsa, nuo on kuitenkin lämpimiä ja ruokaisia, ja helppo juoda. Oli muutenkin aika herttaista jakaa raskauskokemuksia yli sukupolvien, tuli ihan sellainen olo, että nyt olen osa sukumme naisten ketjua 😀 ♥
Raskausviikko 8 alkoi tänään ruskean tuhrun merkeissä. Ensimmäinen reaktio oli suuttumus, sitten vasta suru ja hätä. Eniten ahdistuin siitä, että raskausoireet olivat vähentyneet parina päivänä muutenkin. Jostain syystä eilen selailin yksityisen sivuja, että pitäiskö mennä sinne huomenna, kun en malttaisi odottaa maanantaihin. Maanantaiksi oli ensimmäinen ultra varattu. En tiedä mistä tuo aavistus tuli! Aamulla rintojen arkuus oli melkein tiessään ja keskipäivää kohden ne olivat jo ihan normaalit. Tiesin varmaksi, että kesken on mennyt. Tunsin oloni niin yksinäiseksi! Mies ei päässyt irtautumaan töistä, joten soitto äidille, joka lähti heti tulemaan meille! Onneksi oli sattumalta vapaapäivä töistä itsellä.
Arvelin, etten pääse kunnalliselle tänään, joten varasin ajan yksityiselle. Olin aamulla kuitenkin jättänyt soittopyynnön kunnallisella, josta sitten soitettiinkin. Kerroin, että olin ehtinyt varata ultra-ajan yksityiselle. Hoitajan reaktio oli ihana ”voi eiii… nyt sulla menee rahaa sinne. Peru se, katson sulle täältä jonkun ajan”. Ja sain sairaalaan naistenpolille ajan juuri samalle kellonajalle, kun olin yksityiseltäkin saanut ajan! Äkkiä aika perumaan ja sitten odottelemaan ultraa.
Hoitaja sanoi, ettei tuhruilu ole huolestuttava merkki, mutta oireiden päättyminen on. Oli siis aika merkillistä nähdä ultrassa viikkoja vastaava muikku ja tikittävä sydän ♥
Paniikki jatkuu, mutta vähän helpottavampana. Vuoto on lakannut ja jäi siihen yhteen kertaan, kipua ei ole ollutkaan ja rinnatkin ehkä ovat taas iltaa kohden aremmat kuin päivällä. Ota näistä sitten selvää. Aivan hirveä tunne! Jos tästä saan lapsen syliin, en varmasti yritä toista. Ei tätä järki kestä.
Lääkäri oli sama vanha tuttu, joka oli aiemmin sanonut kohtua mehukkaaksi. Ultratessa hän totesi melkein heti, että normaali raskaus täällä on käynnissä, ja löysi sykkeen myös. Aloin itkeä niin paljon, että koko kuva pyöri ihan suttuisena, kun anturi pomppi sisälläni hytkymisestäni 😀 Hoitaja toi nenäliinaa ja äiti puristi kättäni yhtä onnellisena. ”Nyt vaan jatketaan jännittämistä”, totesi lääkäri osuvasti. Sitähän tämä näköjään on. Raskausajan onni ja iloinen odotus my ass.
Olen laittanut ylös kaikki, mitä on mennyt hoitoihin. Olen jättänyt pois ainoastaan bensakulut Helsinkiin (n. 50e edestakaisin per kerta) ja yksityisellä käynti, josta ison osan lohkaisi molempien verikokeet (reilu 600e). Kun verikokeista todettiin miehen kromosomien translokaatio, saimmekin lähetteen julkiselle puolelle. Raskaustestit oli myös olemassa jo ennen hoitoja lääkekaapissa.
Lääkkeet ym. Synarela I Synarela II Gonal-F I Ihonpuhdistuslappu Gonal-F II ja III Gonal-F IV ja V Ovitrelle irroituspiikki Clear Blue digital ovulaatiotikut 10 kpl Clear Blue digital ovulaatiotikut 10 kpl Lugesteron 2 kpl 200 mg
Pari iltaa sitten sain kauheita menkkamaisia kramppeja, jotka toistuivat muutamien minuuttien välein. Noniin, keskenhän se nyt sitten menee, olin ihan varma. Paniikkiviesti ystävälle, joka sanoi, että hänen esikoisensa kanssa oli ihan sama homma. Kaikki kipu on normaalia, kunhan se ei ole jatkuvaa, eikä tule verta. Miksei missään kerrota? Luulin, että alavatsakivut ovat niitä nipistyksiä vain, eikä tällaisia kamalia kouristuksia.
Yhtäkkiä krampit loppuivat. Kohtu siellä vaan teki tilaa itselleen. Googletin (joka on aina viisasta…), mutta tällä kertaa Googlesta oli apua. Sieltä luin, että krampit voivat olla koviakin, mutta ne eivät saa olla jatkuvia. Mielestäni muutaman minuutin välein tuleva kouristus oli jatkuvaa! Mutta eipä ollutkaan. Tekee mieli tarkistaa paperi joka kerta vessassa. Olen joutunut tekemään ihan tietoisen päätöksen ja kieltänyt itseältäni, etten saa katsoa paperia, että tuleeko verta. Koska kyllä sitten sen housuissa huomaan.
Sain kaverikseni pahoinvoinnin 5+2 kohdilla. En ole vielä oksentanut, mutta joka päivä iskee pahoinvointikohtaus, joka kestää muutamasta kymmenestä minuutista tunteihin. Vellova olo kurkussa ja vatsassa, tekisi mieli käpertyä peiton alle. Tätäkin kirjoittaessa syön leipää nakertaen ja yritän valmistautua henkisesti tulevaan etäpalaveriin. Onneksi on etäpäivät. Merisuolakide kielen alle auttaa.
Ja tiedättekö mitä? Olen hiton iloinen tästä oireesta! Se on oire! Se on merkki siitä, että kohdussa kasvaa jotain elävää. Ei pahoinvointia tullut kahdesta edellisestä, joten nyt kaikki tuntuu sujuvan. Välillä olen niin iloinen että olen raskaana, että itkettää. Ja se itkeminen 😀 Liikutun joka asiasta. Mainoksista. Kuolinilmoitusten runoista. The Crownissa, kun Diana halasi HIV-potilasta.
Ensin mietin, etten tekisi näitä välipostauksia fiiliksistä ja oireista. Mitä jos kaikki ei menekään hyvin? Sitten mietin, että tämähän on minun blogini ja kertoisin täällä senkin, jos tämä menisi kesken. Miksi en voisi fiilistellä matkalla? Ihan kummallisia ajatuksia muutenkin, melkein taikauskoisia.
Kiitos muuten paljon kommenteista, joita olen saanut viime aikoina! Tuntuu kivalta kirjoitella oikeille ihmisille, eikä pelkästään itselleen. Tärkeitä pohdintoja ollut teillä ja kiva, että olen voinut antaa vertaistukea hoitoja aloittaville. Ja varsinkin lievittänyt munasolupunktion pelkoa!
Tasan kaksi viikkoa muuten ensimmäiseen ultraan. Koen sen jotenkin ensimmäisenä virstanpylväänä, että sen jälkeen kaikki on vähän paremmin.
Lapsentekokronikka 