1985 syntyneen naisen mietteitä, jonka ei välttämättä pitänyt edes tehdä lapsia. Sitten tuli kaksi keskenmenoa ja diagnoosi. Tervetuloa blogiini seuraamaan meidän matkaamme äidiksi ja isäksi.
Tällä viikolla on pääasiallinen puheenaihe ollut synnytys, supistukset, kivut, limatulppa, ennakoivat supistukset, episiotomia, synnytystoivelista, transsi, kivunlievitys, vauvakupla, epiduraali, gua sha jne.
Ystävä tuli toisesta kaupungista moikkaamaan. Hän on hyvin läheinen ystävä, joka on itse synnyttänyt noin pari vuotta sitten, joten suuntasimme kahvilaan puhumaan yllä olevista aiheista. Olemme aiemminkin käyneet läpi hänen synnytystään, mutta nyt pureuduimme oikein yksityiskohtaisesti jokaiseen tuntemukseen. Sain hyvää vertaistukea ja vastauksia!
Ystäväni mies taas lupaili soitella omalle miehelleni ja vaihtaa ajatuksia tukihenkilön roolista ja omista fiiliksistään synnytyksessä. Miehet usein valittelevat miten avuttomia ja onnettomia ovat, kun eivät voi tehdä mitään. Tukihenkilön roolihan on hirveän tärkeä! Pelkkä läsnäolo on tekemistä ja sillä on iso henkinen vaikutus synnyttäjälle. Moni synnyttäjä on kertonut, että ilman tukihenkilön läsnäoloa synnytyksestä ei olisi tullut mitään. Tukihenkilö luo tukea ja turvaa, vähentää adrenaliinia ja stressiä tilanteessa, joka voi helposti muodostua jopa pelottavaksi. Tukihenkilön läsnäolo on tärkeää jo kotona, kun synnytys enteilee ensimmäisiä merkkejään. Jopa päiviä tai viikkoja ennen h-hetkeä. Tukihenkilön henkinen tuki vähentää jopa kipua.
Tällä viikolla on ollut ihan ookoo olot, masu on iso ja painava ja iltaisin varsinkin tarvitsisin tukivyötä. Liitoskivut ovat tällä hetkellä myös hallittavissa, pientä paineen tunnetta on lantiolla ja vihlontaa nivusissa, mutta pääsen jotenkuten könkkäämään paikasta toiseen. Ja sohvalta ylös! 😀 Poitsu on ollut samassa asennossa useamman viikon, eli pää alaspäin peppu oikealle ja jalat ja kädet vasemmalle, ikään kuin kyljellään pötköttelisi. Eilen tuntui siltä, että hän olisi hieman pyörähtänyt ja olisi nyt peppu selkärankaani kohden. En tiedä, mutta iskut alkoivat tuntua ylävatsaan oikealle ja vasemmalle, ja maha suoristui.
Eilen itse pötköttelin kyljelläni vanhempieni luona sohvalla (siellä sai hyvää ruokaa ja siellä on myös ILMALÄMPÖPUMPPU), kun ovikello soi. Sisään tuli yllämainittu ystäväni miehensä kanssa, mukana vaippakakku, herkullista leipää, hedelmiä, marjoja, yrttejä, mehuja ja herkkuja! Etäyhteydellä kännykässä oli kasa muita ystäviä ja sain täten siis omat, pienet vauvakutsut! Paikalla piti olla myös mieheni, mutta hän oli juuri silloin karannut työporukkansa kanssa saunailtaan.
Olin toivonut etukäteen, ettei minulle/meille pidettäisi varsinaisia vauvakutsuja. Yksi syy oli se, etten osaa juhlia huolettomasti lasta ennen kuin hän on maailmassa, etten tavallaan manaa. Toinen syy on kutsujen epätasa-arvo. Kutsuista on tehty naisten juttu, jossa miehet unohdetaan tai jopa sysätään syrjään. Tehdään vauvan jutuista naisten hössötys, kun sen pitäisi olla koko perheen juttu. Rakkaat, ihanat ystäväni tuntevat meidät niin hyvin, että kutsut oli nimenomaan meille molemmille! Vaippakakun sisällä oli vauvalle pari pientä juttua, lisäksi meille mm. suklaata ja raaputusarpoja! Ja kutsujen tarkoitus oli meidän muistaminen ja hemmottelu. Saimme myös listan seuraavalle vuodelle, jossa jokainen ystävä oli varannut itselleen yhden kuukauden, jolloin lupaa tulla auttamaan meitä vauvan kanssa tai tekemään mitä pyydämme (siivoamaan, viemään vauva vaunulenkille jne.) Aivan ihana yllätys!
Ensi torstaina alkaakin jo rv 39. En voi ymmärtää, että parin päivän päästä hän on taas lähemmäs ja lähemmäs kunnon täysiaikainen. Synnytyksessä jännittää myös se, etten tiedä tapahtuuko synnytys 3 viikon päästä vai ensi yönä!
Raskausviikko 37 toi innostumista, iloa, jännitystä ja uusia tuntemuksia. Häpyliitoksen kipu lähti levolla, mutta kipu siirtyi enemmän nivusiin. En saa enää jalkoja kunnolla ylös, kun yritän laittaa housuja 😀 Mutta tämä kipu on siedettävämpää kuin häpyliitoksen kipu! Pääsen sohvalta ja autosta ylös, vähän taiteillen, mutta pääsen. Häpyliitoksen kanssa tuntui, että kaikki paikat repeää, jos yhtään vielä tästä ponnistan itseäni ylös.
Noh, se siitä. Kävin viimeistä kertaa fyssarilla ennen synnytystä, ja oli ihanaa saada taas lonkat ja reiden kalvot auki. Aaah, se oli makeaa kipua. Saatiin iskias taltutettua ja ilman liitoskipuja nyt onnistuisi myös kävely. En kuitenkaan pääse oikein kävelemään, enkä halua provosoida kipuja enempää. Tallustelen minkä tallustelen kotona ja esimerkiksi kaupassa.
Viimeinen neuvolalääkärikin oli! Ensin tavattiin terveydenhoitaja, joka otti perustutkimukset, kuten pissanäytteen ja verenpaineet. Verenpaineet oli ihan vähän nousseet! Paino sen sijaan oli LASKENUT 200 grammaa! Ja olimme kuitenkin viikko sitten neuvolassa viimeeksi, eli viikossa on hävinnyt 200g johonkin. Anteeksi, mutta mihin ne viikon ja juhannuksen aikana syömäni kakut ja jäätelöt on oikein menneet? 😀 Terveydenhoitajan mukaan tämä on kuitenkin ihan ok, sillä lapsi kyllä kasvaa ja raskaana nesteet voivat heitellä paljonkin. Ei voida siis päätellä viikon aikana tapahtuvista heilahduksista mitään.
Tämän jälkeen mentiin lääkäriin, joka teki sisätutkimuksen ja tarkisti ultralla vauvan tarjonnan. Poitsu on raivotarjonnassa ja kiinnityneenä tosi alas. Ultrassa näkyi vain vauvan kallon luureuna, joten emme päässeet häntä tervehtimään tällä kertaa. Sydänäänet oli ok ja sf-mitta kasvaa keskikäyrällä tasaisesti. Sisätutkimuksessa selvisi, että kohdunkaulaa on jäljellä noin 4 cm. Paikat ovat aavistuksen pehmenneet, joka kuuluu tässä vaiheessa asiaa, mutta harjoitussupistukset eivät ole paikkoja kypsyttäneet. En siis vielä ihan ole menossa synnyttämään!
Ja ne harjoitussupistukset tosiaan. Niitä tulee joskus parin minuutin välein, ne kestävät yli 30 sekuntia ja uutuutena sain mukaan menkkamaisia jomotuksia. Ne eivät ole siis enää aina kivuttomia. Ei kivuliaita, mutta epämiellyttäviä. Välillä vatsa pelkästään kovettuu ja muuta oiretta ei ole, mutta välillä on menkkamainen jomotus, joka säteilee reisiin asti. Yksi yö jopa heräsin näihin, mutta jotenkin ymmärsin niiden olevan silti harjoitussupistuksia ja jatkoin uniani tyytyväisenä. Terveydenhoitajan ja lääkärin mukaan kuulostaa aivan normaalilta ja menkkamainen jomotus tässä kohtaa on myös tavallinen oire. Jos alan epäröimään, voin aina soittaa synnärille ja kysyä.
Meinasinkin juhannuksen aikana soitella synnärille, mutta jotenkin päällimmäinen vaisto sanoi, että kaikki on ihan hyvin. Poitsu oli nimittäin hieman vaisumpi ja hitaampi kuin normaalisti. Kolmannen vaisumman päivän iltana päätin ensin dopplerilla tutkia sykkeen (mies mittasi sykkeeksi 140), ja tämän jälkeen hänestä tuli oma vilkas itsensä. Neuvolassa sanottiin, että loppuraskaudessa voi tulla rauhallisempia päiviä useampia, jolloin tuntuu, että vauvalta saa vastaukseksi vain vähän kyynärpäätä laiskasti. Hän kuulemma siellä myös kerää voimia tulevaan koitokseen ja voi olla monta päivää, kun otetaan rennommin ja lepäilee! Oli hyvä kuulla tämäkin. Mutta nyt on pari päivää masu muljunnut taas entiseen tahtiin ja ilmeisesti voimien keräilyn aika on taas joskus myöhemmin 😀
Huvittaa hänen asenteensa muutenkin; pää valmiina kiinnityneenä lähtökuopissaan hän siellä innokkaasti odottaa, että joko kohta mennään!? Ei vielä, vauvaseni, ei ihan vielä. Onneksi kohdunkaulani ei ole poitsun kanssa samaa mieltä.
On menossa rv36 viimeiset päivät ja alkaa nämä 30 asteen helteet verottaa. Sisällä 29 astetta ja apuna vain tuuletin, masussa sisällä oma lämpökamiina.
Seuralaiseksi olen saanut erittäin epämieluisan vieraan, nimittäin häpyliitoksen kivun. Olen sitä aiemminkin valittanut, mutta nyt, noustessani mistä tahansa asennosta ylös, kerään ensin voimia koitokseen. Kokeilin jumppaliikkeitä, jotka kuitenkin pahensivat kipua. Tyhmä minä! Otin sen kivun liikettä tehdessäni niin, että se tehoaa. En ymmärtänyt sillä hetkellä sen vain pahentavan kipua seuraavalle päivälle.
Pakkasin viime viikolla sairaalakassin! Nyt se nököttää olohuoneen nurkassa odottamassa lähtöä. Tuntuu edelleen absurdilta, että minä joudun tässä vielä ihan oikeasti joku päivä synnyttämään! Toivottavasti nämä helteet edes väistyy ennen sitä. Sairaalakassini sisältö näyttää tältä:
meikkipussi, jossa myös hammasharja ja -tahna, dödö, hiusharja ja hiuslenkki, huulivoide, nännivoide
puhtaat alusvaatteet
pitkä jatkojohto
kännykkä ja laturi ja kuulokkeet
lihashuoltovasara ja laturi
liivisuojukset
imetystoppi
isoja siteitä
puhtaat legginsit
muovipussi likaisille vaatteille
vauvalle bodyt koossa 50 ja 56, hattu ja tumput
harsoja
Koska asumme sairaalan melkein vieressä, mies hakee vauvan vaunut kotiinlähtöpäivänä. Ja pääsee piipahtamaan muutenkin, jos jotain tarvitaan kesken kaiken.
Eilen oli neuvola. Piti olla myös lääkäri sen perään, mutta lääkärikäynti oli peruttu ja siirretty ensi viikolle. Sf-mitta on taas kasvamassa tasaisesti, vaikka se yhdessä vaiheessa hyppäsikin omalta janaltaan keskikäyrälle. Nyt se kasvaa keskikäyrää kauniisti. Painoakin oli tullut minulle pari kiloa – VIHDOIN. Pääsin huokaisemaan, että saahan se poitsukin siellä massaa. Sydänäänet olivat napakat ja liikkeitä kehuttiin reippaiksi. Neuvolan täti nauroi ”taas siellä protestoidaan”, kun alettiin kuuntelemaan sydänääniä ja sen seurauksena hirmuinen jumppaus ja potkiminen. Mikähän hänestä oikein tulee? 😀
Hb on noussut ja se on ”jo” 118. Hiljaa hyvää tulee! Vauva on edelleen raivotarjonnassa pää alaspäin. Tässä on kuulemma myös syy häpyliitoksen kovemalle kivulle. Kipua saattaisi helpottaa tukivyö. Minua se SI-nivelen tukivyö ei ole auttanut, se vain puristaa mahaa mitä isompi mahasta tulee, mutta kälyn lähettämä kantoliina sen sijaan auttaa vähän. Tosin sekin käy jossain kohtaa ahdistamaan, mutta sillä saa ylimääräistä tukea mahalle välillä.
Olemme laittaneet ennustuskisan ystäville ja isovanhemmille pystyyn, että milloin vauva syntyy. Ennuste heiluu nyt 16.7. ja 1.8. välillä. Laskettu aika on 22.7., joten saa nähdä, kuka osuu lähimmäksi. Yksi ystävä kertoi, että hänelle on ”ilmoitettu” ajan olevan 17.7. ja iltapäivällä syntyy. Ystävä on aikamoinen noita välillä, joten katsotaan osuuko!
Neuvolassa puhuttiin harjoitussupistuksista, eikä kuulemma ole mitään hätää, vaikka niitä tulisi illalla joskus parin minuutin väleinkin. Tuntuu, että vatsa on kivikova vähän väliä ja on vähän huolestuttanut. Niin kauan, kun siihen ei liity kunnollista kipua tai epämääräistä vuotoa, niin kaikki on ok. Oli hyvä kuulla tämä, sillä parin minuutin välein tulevat supistukset sohvalla levossa maaten tuntuivat epänormaaleilta! Neuvolan täti sanoi myös, ettei harjoitussupparit ennusta tulevaa mitenkään, eli eivät mitenkään viittaa esimerkiksi siihen, että vauva syntyisi ennen rv40.
Mitään muita vaivoja ei oikein ole (koputan puuta). Ei edes helle saa niveliä turpoamaan, närästyskin rauhottui ja ruoka maistuu entiseen tapaan. Vauva melskaa ja välillä koko maha liikkuu metkasti. Hänellä on oma rytmi ja tunnen liikkeistä myös vauvan mielentilaa välillä – tai ainakin näin ajattelen. Huomaan milloin hän on kiukkuisempi tai vaativa ja milloin hän vain tutkii tilaansa ja venyttelee. On söpöä myös silitellä hänen jalkojaan tai peppuaan, kun yhtäkkiä mahan läpi työntyy joku uloke 😀
Raskaus ei tunnu vielä ylivoimaiselta, vaikka iso maha estääkin asioita ja häpyliitoksen kipu sitäkin enemmän. Kovasti jo odottelemme hänen tapaamistaan, mutta pysy siellä masussa ja kehity vielä. Kiire ei ole, äiti kyllä jaksaa ♥
Tekisi mieli aloittaa jokainen päivitys päivittelyllä ”miten aika voi kulua näin nopeasti?!” Mutta kun se kuluu. Tätä kirjoittaessa on alkanut rv35 ja en käsitä, että juhannuksena hän on jo täysiaikainen ja voi pullahtaa silloin maailmaan luvan kanssa milloin vain! Alle kaksi viikkoa!
Näillä 33-34 viikoilla oli se perhetyöntekijän neuvolakäynti kotona. Olipa mukava käynti! Palvelu on noin 10 vuotta vanha vasta, ja sitä tehtiin aikoinaan neuvolan kautta. Nyttemmin se on siirretty sosiaalipuolen palveluihin ja tämä työntekijä kertoi, että moni luulee sen vuoksi tämän olevan joku kyttäyskeikka, vaikka hän on pääasiallisesti terveysalan ihmisiä eikä sosiaalialan. Muutos oli heillekin vähän ankea. Kuulemma moni kieltäytyy, koska kokee sen kiusallisena ja loukkaavana. ”Ai me tarvitaan joku sossu arvioimaan olemmeko me hyviä vanhempia?” Työntekijä sanoi, ettei muista edes vierailuilla sohvien väriä, eli tarkoitus ei ole tulla kyttäämään asuintiloja tai meidän sopivuutta vanhemmiksi. Palvelu on siis kaikille neuvolan asiakkaille, mutta kuulemma siitä kieltäytyvät kaikki ne, jotka palvelusta jotain hyötyisivät. Harmin paikka! Meille tämä käynti oli nimittäin todella antoisa.
Työntekijä kyseli meiltä esimerkiksi, että mikä meitä auttaa jaksamaan arjessa. Onko se liikunta, harrastukset, luonto. Hän kyseli, että mihin ihastuimme toisissamme, miltä parisuhde tuntuu nyt, olemmeko ajatelleet miten vauva-arki muuttaa parisuhdetta, onko meillä tukiverkostoa ympärillä. Miten näette toisenne vanhempina, millainen isä ja äiti sinusta tulee, millainen isä ja äiti puolistostasi tulee, miten näette itsenne vanhempina, millainen lapsuus teillä on ollut, huolettaako taloudellinen tilanne, onko mieliala tulevaan hyvä ja luottavainen vai ahdistaako mikään. Millainen luonne mielestänne vauvalla on, oletteko kokeneet, että voitte kiintyä häneen jo, onko isä muistanut silitellä masua ja kehittää suhdetta vauvaan jo nyt. Ei ollut oikeita tai vääriä vastauksia, vaan vastauksista haettiin voimaa ja voimavaroja.
Käynnillä tuli hyvää keskustelua myös miehen kanssa. Vaikka olemmekin näistä aiheista juteltu, niin oli silti jännä kuulla vielä vähän syvemmältä miehen ajatuksia. Kun joku ulkopuolinen kyselee ja haastaa, niin voi tulla ihan erilaisia vastauksia kuin kahdestaan saunan lauteilla. Jos teillä on tämä palvelu kotikunnallanne, niin käyttäkää hyväksenne! Aivan ihana käynti oli.
Ostimme myös vaunut. Neuvolassa täti on pari kertaa kysynyt, että joko on kaikki hankinnat tehty, ja joka kerta vastasimme ”joo paitsi vaunut”. Kävimme liikkeessä tyylillä öööh ääh ei ymmärretä näistä mitään, mutta Emmaljungat, kätevät ja nätit kiitos. Saimmekin hirveän hyvää palvelua, jossa meille esiteltiin kaikkia erilaisia vaihtoehtoja, kyseltiin tarpeistamme ja toiveistamme. Lopulta meille päätyi sopivasti tarjouksessakin oleva paketti Emmaljungan NXT90-vaunuista ja ergo-istuimesta, joka on siis se vauvan istuinosa, kunhan hän kasvaa vaunuiluista pois. Väri oli upea harmaa ja uusi NXT-runko menee niin pieneen tilaan että! Runkoa voi säätää eripituisille työntelijöille vanhaa runkoa paremmin. Renkaat ovat puhkeamattomat ja runko ei heilu epätasaisella vatkaten edestakaisin, vaan menee nätisti kuin uusi auto uusilla iskareilla. Meillä on kaupungissamme mukulakivikatuja, joten sielläkin vaunut kulkevat tosi kivasti.
Vaunujen ostaminen oli jotenkin liikuttavaa. Viimeinen, konkreettinen ja kallis hankinta tehty. Nyt ne eteisessä odottelevat vain kyytiläistä ja seikkailut voivat alkaa!
Synnytysvalmennus oli myös. Tosin etänä, mutta siitä sai ihan hyvin irti. Toiveenani on mennä mahdollisimman luomuna mahdollisimman pitkään. Valmennuksessa käytiin läpi kivunlievityksiä, joita on tarjolla sairaalassamme huima määrä. TENS-laite, gua sha -kampa, lämpö- ja kylmähauteet, amme, suihku, akupainantaa, aquarakkulat jne. Kaikkea uuttakin on tullut, kuten uudet sängyt, joihin saa jalkatuet vaikka kyljelleen synnyttämistä varten. Sänkyjä saa vaikka mihin asentoihin. Lisäksi sairaalasta löytyy synnytysjakkaraa ja kaikkea. Oli helpottavaa oppia nämä, kun on sitä selkeästi miettinyt, että mitä kaikkea voin tehdä siellä helpottaakseni oloa ja ponnistusvaihetta. Nyt ei tarvitse miettiä ja olo on paljon luottavaisempi.
Oireitakin on ollut näinä viikkoina. Atooppinen iho kiusaa edelleen, jaloissakin on ekseemaa ja päänahassa. Hiukset itsessään ovat todella kauniissa kunnossa – kiiltävät ja vähemmän rasvoittuvat, paksut hiukset. Mutta päänahka itsessään puhuukin toista kieltä. Maha on iso ja välillä tiellä. Suloinen se on, mutta olisi kiva leikata omat varpaankynnet 😀 Liitoskipuja on häpyluussa, ei onneksi muualla. Iskias vaivaa ja töihin kävely oli kyllä tukalaa. Iskias ei pyöräillessä kiusannut, joten laitettiin pyörä kuntoon ja aloin pyöräillä töihin. Ah sitä vapauden tuntua! En tuntenut enää itseäni vaivaismummoksi, vaikka joka ikinen ylämäki ja ”ylämäkikin” piti taluttaa. Vauva on kyllä laskeutunut alemmas ja keuhkoilla ja vatsalaukulla on enemmän tilaa. Ruokaakin jaksan lapata vanhaan tyyliin, ihana muutos.
Öisin heräilen ja tuntuu, että nukun koiranunta. Aamulla olo on ihan ok, mutta päivällä sohva kutsuu. Ei varsinaisesti päikkäreille, mutta välillä pitää ojentaa itsensä kyljelleen ja asetella masu rentoutumaan. Seisoessa ja istuessa maha tuntuu välillä tosi tukalalta. Harjoitussupistuksia on tosi paljon, varsinkin työpäivien iltoina, mutta ovat kivuttomia ja menevät kohta ohi. Eräänä iltana oli niin tukala olla ja supistuksia tuli useampi, että otin pitkän lämpimän suihkun. Se onneksi vähän helpotti.
Närästys on hellittänyt. Turvotuksia ei ole ollenkaan, sormuksetkin menevät sormiin. Välillä on tosi ihanaa ja helppoa olla, ja raskaus muistuttaa itsestään vasta silloin, kun nousen vähän turhan reippaasti ylös. Häntäluu ja häpyluu ovat kovilla! Ensi viikolla fyssari, ihanaa.
Sainkin yllättäen työvuoroja, kun olen ollut käytännössä lomautettuna joulukuusta asti. Kotikuntamme siirtyi leviämisvaiheesta takaisin kiihtymisvaiheeseen, joka tarkoittaa pelkkää positiivista meidän firmalle. Työmatka on kävellen tasan 1,2 km ja olenkin nyt todennut, että siinä on tasan 1,2 km liikaa.
Liitoskivut pysyvät poissa, jos en kävele, ja tämä on henkisesti aika kova paikka. Viimeajat onkin nyt menty hyvin rauhallisella köpöttelyllä, enkä käy joka päivä lenkillä. Yllätystyöt toivatkin sitten tämän pakollisen kävelyn ja ajattelin katsoa miten sujuu. Töissä kaikki on hyvin, mutta tuon kävelyn jälkeen hetken istuessani häpyliitos ja jalkojen nivelet lonkkia myöten tuntuvat siltä kuin olisin marssinut 20 km ilman harjoittelua! Könkkäsin töissä paikaltani kuin vaivaismummo, ähkin ja ähisin. Sen verran ollaan tässä eletty kädestä suuhun, että aion yrittää nämä kolme viikkoa käydä töissä kolme päivää viikossa. Aion kyllä lopettaa, jos hyviä päiviä ei tule! Totta kai oma olo ja vauvan turvallisuus edellä, mutta joku tolkku.
Ajattelin nimittäin kestää liitoskivut ja selkäkivut, mutta yksi yö heräilin myös ikäviin supistuksiin. Tunsin jatkuvasti, miten maha on kivikova ja tunne oli epämiellyttävä. Neuvolassa sanottiin, että päivän rasitukset voivat näkyä juuri öisin harjoitussupistuksilla, että sinällään ihan normaalia. Mutta olenko tyhmä, jos provosoin niitä? Tuntuu jotenkin niin vajaavaiselta ja oikeasti vaivaismummolta, ettei kilsan matkaa pystyisi kävelemään ilman riskejä. Kävelin tuon matkan 40 minuuttiin torstaina, eli tulin oikeasti hitaammin kuin mummot, ja supistukset pysyivät loitolla.
Käytiin taas neuvolassa, jossa oli kaikki kunnossa. Hb:kin noussut jo vähän, se oli jo 116 114:n sijaan. Poitsu on kuin onkin kääntynyt pää alaspäin – aivan kuten epäilin! Naurattaa neuvolatätien ronskit otteet! Vaikka he tietävät mitä voi tehdä, mutta huvitti silti, kun sf-mittauksen jälkeen hän kaivoin mahani läpi vauvan pään ja ”ravisteli” sitä todeten, että täällä se on pää alaspäin. Sen jälkeen alkoi kyllä kiukkuinen potkuilu 😀
Sykkeet olivat hyvät ja napakat. Sf-mitta on hieman hidastunut(?) ja se on pudonnut omalta käyrältään keskikäyrälle. Terkkari ei kyllä ollut huolissaan, vaikka asiasta kysyin. Oma painoni on vihdoin vähän noussut! Ei paljon, mutta kuitenkin. Siitäkin kun jaksoin murehtia. Terkkarin mukaan hän arvioi, että tällä hetkellä vauva ei ole kovin iso jössikkä, mutta normaalin rajoissa. Kotona mies alkoi pohtia tosissaan, että syönköhän varmasti tarpeeksi. Pitänee alkaa laittamaan syömisiä ihan ylös, että saa konkreettisen osviitan! Ei sitä aina osaa arvioida. Syön ainakin kerralla pienempiä annoksia kuin ennen, mutta olen yrittänyt kompensoida sitä syömällä useammin välipalaksi vaikkapa banaanin tai leivän. Herkuistakaan en ole kieltäytynyt kertaakaan…
Ensimmäisen työpäivän jälkeen oli muuten taas se hirveä kylki-maha-selkäkipu, josta puhuin edellisessä postauksessa. Ylävatsalla kauhea vanne ja viiltäminen, kylkiä pakotti ja selkää koski ristiselän kohdalta. Ainoa hyvä asento olisi ollut selällään, joka kohta alkoi tuntea sekin tukalalta. Mutta siinä asennossa ei ollut kipua. Heräilin oikeasti tunnin välein ja aamulla olo oli kuin raadolla. Tämä selkäjumppa muuten auttaa varsinkin alaselän kipuihin:
Näillä viikoilla olo on ollut tukala. Välillä viiltävä kipu navan kohdalla, menkkamaisia tuntemuksia alavatsalla ja kiristävä vanne ylävatsalla. Googletit näistä mitä vain, niin vastauksena oli raskausmyrkytys, johon en kyllä uskonut itse enkä saanut mitään paniikkeja, mutta naurattihan se. Google on kyllä mainio! Ennen raskautta mikä tahansa oire oli syöpä, ja raskauden aikana keskenmeno tai muuta hirveää. Googletin muuten huvikseni ”sikiön hikka”, koska hikkailu on minusta niin söpöä, niin sain ensimmäiseksi tulokseksi artikkelin, jossa kerrottiin usein toistuvan hikan viittaavan erääseen harvinaiseen kehitysvammaan. Ihan oikeasti nyt.
Yhtenä yönä en nukkunut lähes ollenkaan. Muistan nähneeni vähän unia kyllä, mutta heräilin tunnin välein vähintään. Tukala olo oli kyljissä, selässä, vatsalla. Mikään asento ei ollut hyvä, paitsi selällään, ja selällään ei saisi nukkua. Kylkeä ja mahaa viilsi ja heräsin aina, jos vähänkin liikahdin. Unettomuutta on tullut muutenkin välillä. Saatan herätä vain ihmettelemään maailmaan superväsyneenä aamuyöllä, mutta en voi nukahtaa. Keho valmistautuu ilmeisesti yösyöttöihin.
Poitsu itse ei ole vielä herättänyt minua kertaakaan, en herää hänen potkuihinsa tai kääntelyihinsä. Nyt on muuten alkanut hänen liikuskelukin tuntumaan jo välillä epämiellyttävältä muljahtelulta 😀 Ihanalta, kun hän siellä möyrii, mutta kuitenkin vähän ilkeältä, kun vauva kääntyy hitaasti ja tunnen sen jotenkin liiankin hyvin. Hikka tuntuu alavatsalla ja Googlen mukaan vauvan hikka tuntuu hänen niskassaan parhaiten, joten siitä oletin poitsun kääntyneen jo alassuin. Ja siitä, että kovimmat iskut tuntuvat palleaan ja kylkiluita kohden. Neljän päivän kuluttua onkin jo neuvola, joten siellä varmaan selviää asento! Välillä poitsu potkii kahteen suuntaan samaan aikaan, tai miten lie siellä venyttelee, mutta on härskiä, kun vatsa muljahtaa kahteen suuntaan samaan aikaan.
Ilmoittauduimme synnytysvalmennukseen, joka on etänä hiton koronan takia. No, parempi etänä kuin ei ollenkaan. Kuntamme siirtyikin jo takaisin kiihtymisvaiheeseen, joka tuo lohtua tulevaa synnytystä ja vauva-arkea ajatellen.
Syömisen jälkeen saattaa olla tosi pitkään tukala olo, vaikka yrittäisi syödä pieniä annoksia. Kävely on rankkaa. Tuntuu, että kilsan kävely on liikaa, vaikka kuinka mummovauhtia menisi. Armoa vaan itselleen. Fyssarikin sanoi, että koita muistaa, että 2 km lenkki on sulle nyt 15, kun mahassa on juniori. ”Teet urheilusuoritusta korvalehdilläskin, kun makaat vaikka sohvalla. Lepää, lepää, lepää! 15 minuuttiakin voi jo auttaa, kun vaan maltat käydä pitkälleen. Sä teet hei sisälläsi kokonaista uutta ihmistä.”
Hirveitä muutoksia edellisille viikoille ei ole, joten ei ole oikein kerrottavaakaan. Maha kasvaa, en huomaisi sitä ellen kuvaisi sitä viikko viikolta. Yhtäkkiä onkin iso ero kummussa. Vielä saan kengännauhat kiinni!
Tätä kirjoittaessa on päästy jo viikolle 30. Miten viikot voi alkaa jo kolmosella?? Vastahan oli joku säälittävä viikko 18 tai jotain!?
Kaupungissamme, tai ehkä koko maakunnassamme, on neuvolan kanssa yhteistyössä sosiaalipuolen perheohjaajat tai perhetyöntekijät (tai joku, en ihan muista tarkalleen sitä nimitystä), jotka käyvät jokaisen ensisynnyttäjän kotona keskustelemassa vauva-arjesta, parisuhteesta ja jaksamisesta. Samalla saa vinkkejä mistä hakea apua, jos on valvottu jo 3 vuorokautta, eikä tukiverkosto pääse auttamaan. Tai jos sitä tukiverkostoa ei ole! Palvelu on vapaaehtoinen, mutta ilman muuta otetaan kaikki irti, mitä tarjotaan.
Ensin neuvolassa ihan alkuvaiheilla täytettiin voimavarakaavake, jossa kyseltiin parisuhteen tilasta, arjesta, huolista, omasta mielialasta, tukiverkostosta ja onko meillä esimerkiksi ystäviä tai läheisiä, joilla on ollut pieniä lapsia, joilta saa tarvittaessa vertaistukea. Nyt sitten perhetyöntekijä soitti, ja sovittiin käynti kesäkuulle. Oli mukavan kuuloinen työntekijä. Kysyin, että pitääkö valmistautua mitenkään, ja mitä käynnillä ikään kuin tapahtuu, niin vastaus oli ”no et ainakaan käy hulluna siivoamaan ja puunaamaan, tulen vain keskustelemaan enkä kyttäämään” 😀
Ennen vappua oli neuvola, jossa tehtiin perusmittaukset ja pissatestit. Kaikki ok, sf-mitta kasvaa tasaisesti ja sydänäänet napakat. Tänään oli omakantaan ilmestynyt tämä neuvolakäynti, jossa oli jotenkin liikuttava huomio ”positiivinen pariskunta ja innoissaan vauvaa odottavat.” ♥
Kaikki on hommattu, mitä tarvitsee. En käsitä, miten kaikki voi olla jo jiirissään ja valmiina! Paitsi vaunut, mutta nekin pitää vain hakea, koska tiedetään, millaiset halutaan. Päädyttiin Emmaljungan Duo Edgeen outdoorin rungolla.
Lastenhuoneessa on suloinen pinnasänky, jossa on mummoni äidin tekemä lakana kauniine kirjailuineen ja pitseineen. Sain sen laitettua tavallaan helmalakanaksi ja se on niin nätti! En muuten ole ostanut aluslakanoita vauvalle, sillä meidän vanhat, nyt vieraskäytössä olevat, käyvät taiteltuna aivan hyvin. Äitiyspakkauksessa tuli peitto ja lakana ja saimme kaksi lakanaa ystävältä. Kolme peittolakanaa vauva-ajalle luulisi riittävän. Turhaan ostelen kalliilla pienen pieniä lakanoita, joita käytetään kuitenkin vain noin vuosi.
Anoppi oli löytänyt miehen vanhan vauvapeitteen, jonka on neulonut miehen edesmennyt mummo. Se on niin kaunis! Oikein vanhan ajan käsityötä kauniine yksityiskohtineen. Pinnasängyn päällä vauvaa odottelee äidin ostama ensilahja vauvalle, Pentikin iso pupu, ja ystävältä lainassa oleva unipesä. Vahva suositus muuten Bebiboon unipesälle! Pesin sen ronskisti 60 asteessa ja se kesti muodossaan kauniisti. Otin sisäpatjan pois ja pesin koko pesän sellaisenaan, ja se tuli ulos kuin uutena. Sappisaippualla hieroin pieniä keltaisia kohtia ennen pesua, ja nyt se hohtaa kauniina.
Kuva: bebiboo.fi
Olen lukenut Henna Helneen kirjaa ”Pojat, pojat, pojat”. Ensin en ajatellut lukevani yhtään ”poikien äidit” kirjaa, sillä olen jotenkin koko termille, ja kaikelle mitä se sisältää, hyvin allerginen. Mielikuvani tietynlaisista stereotyyppisestä poikien äidistä on jotenkin lesoileva ja sukupuoliroolittava ”meidän pojat ne riehuu ja räkii ja jättää kalsareita pitkin poikin, eikä tätä hassunhauskaa ja siistiä maailmaa ymmärrä kuin toiset poikien äidit hehhe hhööhö kjeh kjäh”.
Luin kuitenkin tuon kirjan takakansitekstin ja onneksi sen innoittamana sitten aloitin lukemisen! Nimittäin! Kirja käsittelee juuri niitä tasa-arvon asioita, joita olen miettinyt jo ennen raskautta, ja oikeastaan ennen lapsihaaveitakin. Poikien rooli on edelleen hyvin kapea ja poikiin kohdistuu erilaisia odotuksia jo vauva-aikana! Pojille luetaan vähemmän kirjoja, pojille sallitaan yksisanaiset vastaukset eikä odoteta keskustelua samalla tavalla kuin tyttölapsilta. Pojat eivät saa pukeutua pinkkiin, pojat eivät saa helliä ja hoivata nukkeja, vaikka se tarve on kaikilla lapsilla. Pojille ei osteta lahjaksi kirjoja ja sukulaiset ja ystävät kutsuvat poikaa pikkumieheksi, jätkäksi, äijäksi, kun saman perheen tyttölapsia hellitään, neiditellään, lutustellaan. Äidit saattavat tiedostamattaan suhtautua poikalapseen ronskimmin, ja odotuttavat esimerkiksi itkevän vauvan tarpeisiin vastaamista hetken kauemmin kuin tyttövauvan, sillä ”pojat ovat kovia ja kestäviä” toisin kuin tyttövauvat, jotka ”ovat herkempiä.” Itkevä poika on edelleen herkkä lapsi, vaikka hän on vain lapsi, jota itkettää.
Kirjassa oli paljon silmiä avaavia asioita ja sanoituksia omille huolilleni. Sain siitä myös paljon huolia helpottavaa asiaa irti, sillä vaikka en voi muuttaa maailmaa, voin itse mieheni kanssa kohdella pientä poikaani niin, että hänestä kasvaa yhtä ihana aikuinen kuin oletetusta tyttölapsesta.
Meidän pojalla on onneksi isänään upea ja miehekäs mies, joka puhuu, hellii, osaa vahvistaa pojan itsetuntoa siten kuin vain isä voi, siivoaa, leikkii veljentyttöni kanssa Barbie-nukeilla ja junaradoilla, kokkaa kettuesiliinassa, vaihtaa renkaita, silittää vauvan pieniä sukkia ja metsästää hirviä, jäniksiä ja lintuja syksyisin. Tällä samalla ihanalla miehellä oli lapsena rakkaimpana lelunaan vaaleanpunainen Molla-Maija, jonka hän vei ekaluokalla jopa koulukuvaukseen 90-luvun alussa – ja koulupäivän päätteeksi kiipesi puuhun ja leikki sieltä sotaleikkejä. En voisi parempaa isää ja monipuolisempaa miehen roolimallia toivoa pienelle pojallemme!
Raskauteen kuuluu nyt selkeästi viimeisen kolmannen asioita. Olen saanut selkäoireita. Aamulla ristiselkää koskee, joka säteilee vatsan ja pallean puolelle. Pallean päällä on joskus vanne, joka tuntuu todella inhottavalta. Kylkiluut tuntuvat joskus aroilta sisältä päin, johtuen ymmärtääkseni siitä, kun ne laajenevat kohdun tieltä. Jatkuva nälkä vaivaa, huomaa kyllä vauvan kasvuspurtin! Hän siellä kerää massaa ja äitinsä yrittää ahtaa banaania ja ruisleipää välipaloina.
Närästys vaivaa varsinkin iltaisin, mutta mikä kummallisinta, se ei ole kivuliasta. Yleensä närästykseni on ihan hirveä, jos sellainen joskus iskee, mutta tämä tuntuu vain kuin kurkkutorvessa olisi jotain kylmää ja inhottavaa. Hörppäys jugurttia on toistaiseksi auttanut, joten ei ole vielä tullut asiaa apteekkiin.
Vauvakin painaa sovellusten mukaan jo puolitoista kiloa, sen kyllä huomaan! Välillä on niin tuskaisaa alavatsalla, jos hän sinne parkkeeraa 😀 Meinasin kaupassa pissiä housuuni! Hätä ei ollut kovin iso, mutta voi hitto mikä tunne, kun puolitoista kiloa vauvaa alkaa likistää virtsarakkoa. Olimme äidin kanssa kaupassa ja välillä piti pysähtyä pitelemään mahaa, että nouse sieltä, ole kiltti. Ja kun vauva liikahti ylöspäin, hävisi hätäkin! Onneksi lantionpohjalihakset on kunnossa 😀
Vauvan rytmi on selkeämpi kokoajan. Hän on hereillä 6-7 aikaan ja jumppailee pari tuntia. Sen jälkeen aamu-unet ja 10-11 aikaan seuraava jumppahetki. Sen jälkeen tuleekin pitkä päiväuniaika ja uusi sekoilu tulee kolmen ja neljän aikaan. Jos syön jotain makeaa tai juon kylmää noissa väleissä, hän alkaa liikehtiä.
Viime viikolla olikin pari päivää, jolloin hän oli hieman vaisu. Liikkeitä oli normaali määrä, mutta selkeästi huomasin, että vauva käy ”hitaalla”. Sydänäänet olivat normaalit ja syke tasainen. Päätin kuitenkin, että soitan aamulla synnärille, kun olin kaksi päivää asiaa pohtinut. Juuri sinä aamuna vauva alkoi taas kikkailla normaaliin tahtiin. Olisin toki soittanut jo heti, jos liikkeissä olisi ollut radikaali muutos, mutta nyt se vain hieman mietitytti.
Isäni kysyi, että miltä ne potkut tässä kohtaa oikein tuntuu. Sanoin, että samalta kuin jos laitat kasan ahvenia ämpäriin ja ne siellä molskivat toistensa yli ämpärin reunoja vasten.
Viikolla 26 alkoi liitoskivut ihan kunnolla vaivata. No ei nyt voi sanoa vieläkään ihan kunnollakunnolla, sillä olen saanut ne hallintaan joogalla ja sopivalla liikkumisella. Olin ensin huolissaan, kun lenkkien jälkeen vihloi ja koski niin, että linkutin, että pitääkö tämäkin vähäinen liikunta jättää pois? Ei onneksi, sillä kun tasapaino löytyy, voi liikuntaakin jatkaa.
Liitoskipujen rinnalle tuli omituiset ja epämääräiset kivut. Harjoitussupistuksia saattoi tulla useampia silittäessä vaatteita. Kävellessä alkoi aina kramppaamaan vatsalihakset yhdestä kohtaa ja illalla särki alavatsaa, selkää ja lonkkia. Lisäksi tunsin ihmeellisiä tuikkimisia ja särkyjä toispuoleisesti alavatsaan. Olen itse yrittänyt tulla pihalle viikolla 27, jolloin äiti on joutunut sairaalaan kuudeksi viikoksi eikä saanut nousta edes vessaan. Lapsen isä on itse syntynyt muutama viikko ennen laskettua aikaa keskosena, joten olin hermona, että nytkö se meidän poitsu alkaa sieltä tulla sitten. No huoli ruokkii huolta, joten soitin neuvolaan, vaikka välillä olo olihan ok.
Neuvolassa on kyllä ihanaa se, ettei mitään väheksytä tai hymähdellä tyhmille odottajille. Minua kuunneltiin tosi tarkkaan, kyseltiin lisäkysymyksiä ja sitten lohdutettiin. Neuvolasta sanottiin, että kuulostaa ihan normaalilta kohdun kasvuspurtilta, joka on tässä kohtaa ottanut taas vähän vauhtia kasvuun. Ligamentit venyy ja se voi tuntua vaikka minkälaisina paineen tunteina. On myös paskapuhetta, etteikö harjoitussupistus tunnu miltään. Se ei saa sattua kivuliaasti, mutta kyllä ne voi tuntua kuulemma todella epämiellyttäviltä. Ja minullahan tuntuikin. Sain lohdutuksen lisäksi myös lääkäriajan, sillä neuvolasta katsottiin sen olevan järkevää ihan mielenrauhanikin takia. En itse edes sitä joutunut ehdottamaan, vaan se tarjottiin sieltä juttuhetken jälkeen ihan heidän puolestaan.
Tänään sitten neuvolalääkärillä tehtiin sisätutkimus, otettiin sf-mitta, verenpaine ja kuunneltiin vauvan sydän. Kaikki oli kunnossa! Kohdunkaula ei ole lähtenyt avautumaan ja oli takana. Lääkäri kertoi samat kuin neuvolan täditkin, eli täysin normaaleja tuntemuksia kohdun kasvun aikana.
Lääkäri sanoi, että paineen ja painon tunne on ok, ja se mistä pitää vasta huolestua on sellainen työntävä paineen tunne. Sen päälle oikeasti kivuliaat supistukset, jotka eivät rauhoitu levolla, ja verenvuoto ovat merkkejä alkavasta synnytyksestä tai muusta huolesta. Emätintulehdus ja virtsateiden tulehdukset voivat tehdä myös näitä kipuja, mutta minulla oli tutkimuksissa siis nekin poissuljettuja.
Liikuntaa saan jatkaa, huomaan kyllä itse, jos joku toiminta tai lenkin pituus ei sovi. Oli helpottava käynti, ja vaikka en nyt hirveän huolissani ollut, niin oli upeaa päästä tutkimuksiin, eikä tarvitse yhtään enää arvuutella. Kyttäsin nimittäin jo valkovuotoakin, että onko tämä lapsivettä 😀
Poitsu heräsi heti, kun lääkäri paineli kohtua. Sydämen kuuntelulaitetta hän potki oikein kiukkuisena 😀 Hän on muutenkin aika tiukkiksen oloinen tyyppi, kun suuttuu heti, jos mielestään muka tila loppuu. Makaan selällään, alkaa vaativa potkiminen HEI, TILA LOPPUU! Jos istun etukumarassa, joku kyllä muistuttaa, että TILA LOPPUU! Kun kuuntelen kotidopplerilla sydäntä hellästi vatsan päältä, hän potkii sitäkin, että NYT KYLLÄ TILAA AHDISTELLAAN HEI. Tuntuu, että hän on välillä mahassa poikittain ja iskuja tulee molempiin sivuihin samaan aikaan. Välillä olen bongannut hikankin! Söpöä!
Ihanaa, kun on enää kolmisen kuukautta siihen, kun saan tavata hänet ♥
Yhteenveto viikoista
Oireet: liitoskivut pahenivat, helpottaa joogalla (Youtubesta round ligament relief yoga löytyy hyviä). Paineen tunnetta alavatsalla ja lantiossa, kramppeja, harjoitussupistuksia, valkovuodon lisääntyminen. En jaksa syödä enää paljon kerralla, ja välillä saattaa närästää lievästi. Pärjään toistaiseksi ilman kikkakolmosia, koska närästys ei ole liian polttavaa tai kipeää. Ensimaitoa tulee joka ilta pienen pienet helmet!
Himot: olen vähän pettynyt, kun ei tule yöllä yhtäkkiä mielihalua, että pakko saada joku salaatinlehteen kääritty peruna joka on dipattu valkosipulikastikkeeseen. Todella tylsää. Himoitsen kyllä herkkuja tavallista enemmän, mutta en ole vielä keskellä yötä ajanut mäkkärin drive inistä hakemaan pirtelöä.
Inhokit: kahvi-inho alkaa vetäytymään, tupakka haisee edelleen ihan hirveälle. Käytiin miehen kanssa piipahtamassa keskustan pubissa, mutta en voinut istua sisällä pitkään, koska terassilla poltettiin ja savu leijaili vienosti sisään asti. En ole kyllä koskaan pitänyt tupakan hajusta, mutta nyt se on ylitsepääsemätön. Lisäksi haistan sen todella kaukaa!
Hurraa, mitä minijouluja sitä on vietetty! Oliko vähän ihanaa päästä penkomaan äitiyspakkausta ja aloittaa sen jälkeen vauvapyykki- ja silityspäivät. Ystävä lähetti myös appivanhempiensa kyydissä meille pinnasängyn ja imetystyynyn. Mikä palvelu! Melkein kotiinkuljetuksena hieno Lukas 3-in-1 -pinnis, josta saa juniorisängynkin ja lastenhuoneen sohvan.
Äitiyspakkauksesta oltiin miehen kanssa ihan ihmeissään. Siis miten näitä vaatteita on näin paljon? En voi käsittää, että tuon arvo olisi vain 170 euroa! Kun niitä nosteli ja nosteli sieltä bodya ja toppahaalaria toisen perään! Ihanaa, Suomi! Vaatteita on tulossa lahjoituksena kaverilta ja kälyltä lisää, joten pitää tosissaan malttaa olla ostamatta pieniä kokoja, että kaikki ehtisi pojan päällekin ennen kuin hän kasvaa!
Sokerirasituskoe oli tänään ja läpäisin hyvin arvoin. 5.0-7.7-5.9 oli arvot. Sain ensin pienen paniikin (kuinkas muutenkaan), kun tuota paastoarvoa eli nolla-arvoa ei tullut omakantaan. Labratäti sanoi, että ne tulee omakantaan, jos kaikki on kunnossa ja poikkeavista arvoista neuvola soittaa. Noh, koska sitä arvoa ei sinne ilmestynyt, niin pakkohan jotain on olla vialla, eikä suinkaan kyse ole esimerkiksi siitä, ettei joku ollut vain painanut enteriä. Soitto neuvolaan toi lohdun, joka näki kaikki tulokset sieltä. Pieni paniikki päivässä pitää mielen virkeänä!
Koe itsessään ei ollut paha. Mukana oli e-kirja ja netti nyt muutenkin. Otin töitä mukaan, mutta en jaksanutkaan avata läppäriä siinä ruuhkaisessa odotusaulassa. Jouduin odottelemaan siis oman huoneen sijaan labran odotushuoneessa ja väistelin tyhjässä huoneessa suoraan viereen istuvia papparaisia. Glukoosilitku maistui vadelmalta, ja olihan se inhan makuista, koska se oli niin makeaa, mutta meni alas helposti. Paha olo iski heti, mutta laimeni ja tuli myöhemmin takaisin vähän kovemmin, kunnes taas vähän laimeni kolmatta verikoetta kohden. Ei kamalasti käynyt väsyttämäänkään, enkä tarvinnut eväitä vaan lähdin heti kävelemään kotiin. Asutaan melko lähellä sairaalaa, joten matka ei ollut pitkä tai haastava. Kotona söin kuivana ensihätään hapankorpun, join vettä ja keitin puuroa. Eipä ole mannapuuro mustikoilla maistunut koskaan noin hyvältä!
Yläkerran mölyapinat muuttivat muuten pois, joista valitin muutama postaus sitten. Remonttimelun kuuntelun jälkeen tilalle muutti äiti kahden pienen tytön kanssa ja rauha on laskeutunut maahan. Ääntä kuuluu, töminää ja leikkimistä ja juoksemista, mutta nyt kotona tuntuu olevan KOTIRAUHA! Paskat äänieristykset eivät ole mihinkään kadonneet, ja vieläkin liian hyvin kuuluu mölinä meille, mutta tämä perhe osaa olla ihmisiksi ja ottaa vähän muitakin huomioon. Nyt on niitä ns. normaaleja elämisen ääniä! On ihana tehdä etätöitä ja kouluhommia hiljaisuudessa. En yleensä halua niiden ajaksi laittaa taustamusiikkia, niin on ihana saada olla omassa kodissaan kuten haluaa. Tein etätöitä pari kuukautta sitten korvatulpat korvissa… Kertonee jotain.
Tällä raskausviikolla ei ole sen kummempia eroja edelliseen viikkoon. Liitoskivut muistuttelevat välillä, että täällä ollaan, mutta eivät estä liikkumista. Välillä on epämukavampi olla, ja välillä kuuluu nivelistä riks raks ja poks. Varsinkin häntäluun kohdilta ja lonkkanivelistä. Välillä kivut tuntuvat eniten tuossa häpyluun keskellä ja siinä onkin googlen mukaan joku kohta, joka erkanee. Se tuntuu vähän vihlaisuilta. Sama vihlaisu tuntuu nivusiin ja pakaran alle. Kaikesta huolimatta olen päässyt vähällä.
Raskausviikko 24 alkaa olemaan lopuillaan, ja jos nyt muistaisi tännekin kirjoitella kuulumisia. Mihin nämä viikot oikein menevät? Torstai tulee kokoajan! Maha kasvaa, se on jo nyt tosi iso! Siellä on beben helppo kölliä ja harjoitella kuperkeikkoja.
Raskausviikolla 23 mies tunsi vihdoin ensimmäisen potkun vatsan läpi! Potkut on olleet jo viikon 21 lopulta sellaisia, että ne tuntuivat jo vähän vatsan läpi, mutta mies ei niitä päässyt bongaamaan. Lopulta pikkuinen täräytti suoraan siihen kohtaan, jossa mies oli kärsivällisesti pitänyt kättään! Tuo kokemus toi varmasti vauvan vielä konkreettisemmaksi miehelle, kun minulle se on ollut jo viikolta 16 pienten kuplimisien myötä.
Vauvalle on myös keksitty nimi! Ainakin ehkä. Miksi kaikki nimet tuntuvat yhtäkkiä mitättömiltä ja sellaisilta, etteivät ne ole tarpeeksi hyviä juuri meidän pojalle 😀 Mies keksi hyvän nimen, jota ehdotti toiseksi tai kolmanneksi nimeksi, mutta aloimme lämmetä sille ihan etunimeksi. Toisen nimen poika saa isältään, joka kiertää suvussaan, ja minä saan päättää kolmannen nimen. Minulla oli valmiina nimi pojalle, mutta yhtäkkiä se tuntui ihan mitättömältä, kun masussa on joku oikea tyyppi, eikä joku haave tulevasta. Hylkäsimme siis kauan vaalimani etunimen ja keksimme kokonaan uuden. Saa nähdä vaihtuuko tämäkin nimi uuteen, kun vauva syntyy. Mitä jos hän ei näytäkään nimeltään…?
Tällä viikolla olen saanut pieniä kipuja nivusiin ja iskiakseen. Käly postittaa minulle tukivyön, josta toivottavasti tulee apua. Kolme-neljä päivää linkutin, kun kipu oli pakaran alla niin kova. En tiedä yhtään liittyykö tämä raskauteen vai oliko tuo vain joku venähdys, mutta kun rauhallisen lenkin jälkeen nivuskivut alkoivat kummallekin puolelle, niin kuulostaa ihan liitoskivuilta. Ei onneksi pahoja ja parin päivän levolla ovat menossa ohi! Tähän muuten protip: lantionpohjalihasten harjoittelu! Olen onneksi niitä treenannutkin paljon, mutta nyt raskaana ne auttavat jopa alaselän jumeihin. Fyssarilla olen käynyt hierotuttamassa lonkat auki, ja se on tehnyt todella hyvää! Muistakaa valita fysioterapeutti tai hieroja, jolla on kokemusta raskaana olevien naisten hoidosta. On tärkeää tuntea olonsa turvalliseksi hoidossa ja luottaa, että asiat tehdään oikein. Oma fyssarini on hoitanut minua koko aikuisikäni, ja tuntee kroppani heikot ja vahvat kohdat. Hänellä on kokemusta raskauden ajan hoidoista, ja ymmärtää hormoneista ja miten keho ja nivelet muuttuvat raskauden edetessä.
Hemoglobiini oli laskenut niinkin alas kuin 114, joten neuvolasta sain rautatabletteja, joita otan joka toinen päivä. Mielestäni olo on kohentunut nyt reilussa viikossa, mutta en tuntenut oloani kyllä kauhean väsyneeksi ennen kuuriakaan. Jännä nähdä ensi kuun neuvolassa, että onko noussut.
Atopian puhkeaminen, josta valitin ainakin pari kirjoitusta sitten, tulehtui. Menin ihotautilääkäriin surkeana ja hermostuneena, sillä olin ihan varma, että lääkäri alkaa tarjoamaan antibiootteja ja niitä kamalia kortisonikuureja raskaudesta huolimatta, vakuutellen niiden olevan sopivia. Sain antibioottivoiteen Fucicortin, josta kävin ihanan lääkärin kanssa keskustelun. Hän sanoi, että jos suun kautta otettavat antibiootit voidaan välttää, niin vältetään. Voide on pienempi paha. Hän kertoi, että raskauden ollessa jo näin pitkällä, ei lääkkeet ja voiteet enää ole niin pahoja kuin alkuraskaudessa. Hänen mukaansa varoitukset koskevat enimmäkseen ensimmäisiä viikkoja, jolloin alkion kehittyminen on herkimmillään. ”Noin iso vauva kestää jo paremmin vahvoja kortisonejakin”.
Tuli taas sellainen turvallinen olo ja luotin lääkäriin. On todella tärkeää näköjään raskaana tuntea itsensä turvalliseksi, sen olen nyt huomannut! Käynnin jälkeen ymmärsin, että hermostuneisuuteni johtui siitä, kun en voinut etukäteen tietää, voinko luottaa minua hoitavaan tahoon. Että ottaako hän vakavasti, kun en halua laittaa mitään ylimääräistä kehooni, ottaako hän vakavasti haluni suojella vauvaa ja tulenko kuulluksi. Kun lääkäri sanoi, että antibioottikuuri suun kautta olisi tehokkain, mutta vältetään se, niin helpotuin heti. Kyllä pienillä asioilla voi olla iso merkitys!
Olen lukenut pari synnytyskirjaakin. Täytyy sanoa, että en jännittänyt synnytystä etukäteen, vaan olin aika luottavaisin mielin, mutta näiden kirjojen jälkeen jännitys nousi 😀 Varsinkin Susanna Helin ”Peloton synnytys” sai aikaan sen, että aloin jännittää supistuskipuja aiempaa enemmän. Noh, päätös luomusynnyttämisestä ei ole muuttunut silti miksikään. En aseta itselleni paineita suuntaan enkä toiseen. Otan kivunlievityksiä jos haluan, mutta pyrin tekemään kroppani kanssa yhteistyötä luomuna.
Masu kasvaa hirmuista tahtia, kuten jo alussa mainitsin. Olen höpötellyt mahalle jo jonkin aikaa ja silitellyt sitä. Vauva tuntuu tykkäävän rauhallisesta hierontasilityksestä, kun makaan puolimakuulla. Silloin alkaa aina lempeät potkut myötäilemään käteni liikkeitä. Luemme miehen kanssa vuorotellen Kirsi Kunnaan klassikkoa Tiitiäisen satupuuta muutaman kerran viikossa. Tuntuu, että vauva rauhoittuu lorujen ääreen, ja kun lukuhetki on ohi, alkaa hillitön potkuilu ”hei, lukekaa lisää!” Myös Matti Pellonpään kappale Kööpenhaminan Musti on tullut vauvalle tutuksi, ja hän reagoi selkeästi siihenkin.
Juice ja Peltsi on parhaat!
Yhteenveto
Oireet: nivuskipuja, alavatsalla paineen tunnetta varsinkin lenkkeillessä. Levottomat jalat (venyttely auttaa). Hb laskenut. Tulehtunut ekseema.
Mieliteot: ei ole vieläkään kunnollisia himoja. Ei ole vielä tullut mitään ”pakko saada”, vaikka alkuraskaudessa vihreät omenat ja mandariinit olivatkin herkkuja, mutta en kokenut niitä varsinaisiksi raskaushimoiksi. Välillä tekee enemmän mieli jäätelöä, perunoita, suklaata, välillä vaikka mitä, mutta ei sen kummemmin kuin ennen raskauttakaan. Pica-oireita ei ole vielä tullut, eli en himoitse mitään syötäväksi kelpaamatonta. Kaipaan muuten Coca-colaa ja nimenomaan Zeroa, mutta en halua juoda kofeiinia. Eilen tuli telkkarissa mainos, jossa mainostettiin kofeiinitonta Pepsi Maxia, enkä muista mistä olisin innostunut niin paljon aikoihin 😀
Inhokit: edelleen kahvi, alkoholi ja tupakka hajuina, ja jotkin limpparit maistuu myrkylle. Kaakaon pystyin juomaan tällä viikolla, kun tarjottiin, ja se jopa maistui hyvälle. Aiemmin pystyin ottamaan pari kulausta ja heitin loput pois, mutta nyt oikein innoissani huomasin juoneeni koko mukin! Ruokahalu on normaali, mutta likaiset astiat alkavat heti syömisen jälkeen haisemaan liian voimakkaasti edelleen.
Lapsentekokronikka 